Haluatko nukkua paremmin? Kiinnitä huomiota tähän päivittäiseen tapaan

Jotta elimistö toimii normaalisti, on tärkeää muistaa juoda riittävästi vettä.
Veden juominen on hyvästä myös yöunien kannalta. Pennsylvanian osavaltionyliopiston (Penn State) tutkimus väittää, että huonojen yöunien taustalla voi olla se, ettet ole juonut tarpeeksi vettä edeltävänä päivänä, kertoo The Independent.
Tutkimuksen mukaan ihmisillä, jotka nukkuivat kuusi tuntia yössä, oli merkittävästi väkevämpi virtsa ja he olivat nestehukkaisempia kuin he, jotka säännöllisesti nukkuivat kahdeksan tuntia yössä. Kahdeksan tuntia on suositeltu yöunien pituus.
SLEEP-journalissa julkaistuun tutkimukseen osallistui yli 20 000 aikuista Yhdysvalloista sekä Kiinasta, ja kaikkien osallistujien nukkumistapoja sekä virtsanäytteitä analysoitiin. The Independentin mukaan tutkijat tulivat siihen tulokseen, että kytkökset unenlaadun ja nesteytyksen välillä johtuvat vasopressiini-nimisestä hormonista.
”Vasopressiini vapautuu sekä nopeammin että myöhemmin lepojakson aikana. Joten jos heräät aiemmin, saattaa sinulla mennä ohi se ikkuna, jolloin tätä hormonia vapautuu enemmän ja se aiheuttaa häiriöitä kehon nesteytyksessä”, tutkimuksen pääkirjoittaja Asher Rosinger Penn Statesta kertoi.
Pidä nestehukka loitolla
Rosingerin mukaan jos saat nukuttua vain kuusi tuntia yössä, voi se vaikuttaa sinun nestetilaasi.
”Tämä tutkimus väittää, että jos et saa tarpeeksi nukuttua ja olosi on huono tai väsynyt seuraavana päivänä, juo enemmän vettä”, hän totesi.
The Independent muistuttaa, että nestehukalla voi olla monia haittavaikutuksia kehossa. Niitä ovat muun muassa huimaus, unelias olotila sekä virtsan väri voi olla tumma ja haju voimakkaampi.
Ilmeisin tapa pitää nestehukka loitolla, on juoda tarpeeksi vettä päivän aikana sekä välttää tai rajoittaa juomia, kuten kofeiinia, teetä ja alkoholia, jotka voivat kuivattaa kehoa. Nesteen tarve on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa muun muassa fyysinen aktiivisuus sekä ympäristön lämpötila, mutta ohjeellinen kaikkien juomien määrä päivässä on Eviran mukaan 1-1,5 litraa ruoan sisältämän nesteen lisäksi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?