Gynekologit kertovat: 6 asiaa, joista toivoisivat naisten kysyvän

Gynekologit eivät pienestä hätkähdä ja kun on kyse omasta terveydestä ja vartalosta, ei tyhmiä kysymyksiä ole.
Gynekologilla käyminen voi tuntua epämukavalta ja kiusalliselta, minkä takia moni nainen haluaa sen usein olevan mahdollisimman nopeasti ohi. Jos vastaanotolta kuitenkin kiiruhtaa pois heti, kun pakolliset toimenpiteet tai asiat on käyty läpi, menee samalla sivu suun hyvä tilaisuus ottaa esiin omaan terveyteen ja vartaloon liittyviä asioita, joita ei kehtaa ottaa esiin kenenkään muun kanssa.
Gynekologien vastaanotolla ei tarvitse häpeillä, sillä he ovat kuulleet niin monenlaisia asioita, että eivät pienestä hätkähdä. Gynekologit toivovatkin, että naiset uskaltaisivat ottaa esiin mieltään askarruttavia asioita – alla on näistä 6 esimerkkiä.
1. ”Miksi kuukautiseni ovat niin kamalat?”
Olipa sinun vuotosi todella runsas tai krampit todella kivuliaat, haluaa gynekologisi kuulla näistä asioista ja hän voi pystyä tarjoamaan helpotusta tilanteeseen.
”Toivoisin, että useammat potilaat kysyisivät minulta apua kuukautistensa kanssa, etenkin jos ne ovat niin runsaat tai kivuliaat, että he joutuvat olemaan niiden takia pois koulusta tai töistä”, gynekologi Maureen Baldwin sanoi.
2. ”Näyttävätkö häpyhuuleni hassulta?”
Jokainen nainen näyttää erilaiselta, mutta jos sinua silti mietityttää, kysy asiasta. Gynekologit näkevät niin paljon erilaisia alapäitä, että kun hän sanoo omasi näyttävän normaalilta, voi siihen luottaa.
”Toivoisin, että useammat potilaani puhuisivat minulle muutoksista, joita kokevat vartalossaan”, gynekologi Michelle Barhaghi sanoi.
3. ”Onko minulla hiivatulehdus?”
Jos sinulla on kokemusta hiivatulehduksesta ja tunnistat oireet, voi apteekista ostaa apua ilman reseptiä. Jos kuitenkin on kyse sinun ensimmäisestä kerrasta, ota yhteys gynekologiisi: hän voi pystyä antamaan diagnoosin jo puhelimessa tai pyytää vastaanotolle, jotta tilanne varmistetaan.
”Itse hiivaansa hoitavista naisista kahdella kolmesta ei itse asiassa ole tulehdusta ollenkaan”, synnytysopin, gynekologian ja lisääntymistieteen kliininen professori Mary Jane Minkin Yalen lääketieteellisestä kertoi.
Oireesi voivat olla vain reaktio hajustettuun tuotteeseen tai on pieni mahdollisuus, että sinulla on bakteeritulehdus, jolloin mitä nopeammin gynesi voi määrätä sinulle antibiootteja, sitä nopeammin tunnet olosi paremmaksi.
4. ”Onko seksielämäni normaali?”
Seksistä puhumisessa ei ole mitään hävettävää ja omaan gynekologiin kannattaa suhtautua kuin ihmisversioon Googlesta – tosin häneen myös voit luottaa siinä, että tiedot ovat totta. Olipa kysymyksesi minkälainen tahansa, voit ottaa sen huoletta esiin vastaanotolla käydessä.
5. ”Miksi minulle tulee finnejä? Mistä nämä karvat ilmestyivät? Miksi vatsaani sattuu?”
On hyvä muistaa, että gynekologi ei käsittele vain alapään alueelle liittyviä asioita, joten vaikka jokin ei vaikuttaisi kuuluvan gynekologille, ota se esiin.
”Kaikkien potilaiden pitäisi jakaa kaikki oireensa ja muutoksensa vartalossaan”, lääkäri Joshua Hurwitz sanoi.
Jos sinua huolettaa kasvoihin ilmestyneet karvat, kipu lantion alueella, kasvoihin ilmestyneet finnit tai mikä tahansa muu seikka, joka vaikuttaa olevan hassusti vartalossasi, kerro siitä gynekologillesi.
6. ”Mikä on tuo outo haju?”
Tämä on yleinen kysymys ja jos sinua häiritsee alapääsi haju, kysy siitä seuraavalla vastaanottokäynnillä.
”Terveellä emättimellä on tietty, luonnollinen tuoksu”, gynekologi Sherry Ross kertoi.
Jotkin syötävät, kuten valkosipuli ja sipili, voivat muuttaa hajua, mutta jos sinulla ei ole tulehdusta – jolloin sinulla olisi todennäköisesti muitakin oireita, kuten kutinaa tai outoa vuotoa – ei haju luultavasti ole niin outo kuin se vaikuttaa sinusta olevan.
Lähde: Good Housekeeping
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?