Tutkimus: Yhdellä neljästä naisesta on mielenterveysongelmia raskauden aikana

Naisten mielenterveysongelmat raskauden aikana ovatkin tutkimuksen mukaan luultua yleisempiä.
Naisten oletetaan tuntevan olonsa upeaksi raskauden aikana, mutta todellisuus voi olla toinen. King’s College London -yliopiston tutkimus on paljastanut, että yksi neljästä raskaana olevasta naisesta kärsii mielenterveysongelmista raskauden aikana, kertoo Metro.
Tutkimukseen osallistui 545 raskaana olevaa naista, jotka kävivät neuvolassa Kaakkois-Lontoossa marraskuun 2014 ja kesäkuun 2016 välillä. Naisilta kysyttiin kaksi kysymystä heidän mielialaansa liittyen, mikä on Metron mukaan yhtä tehokkaaksi tiedetty tapa mielenterveysongelmien tunnistamiseksi kuin 10 kohdan kyselyn täyttäminen itse.
Tutkimuksessa ilmeni, että yhdellä neljästä naisesta oli mielenterveysongelmia raskauden aikana. Metron mukaan 11 prosentilla todettiin masennus, 15 prosentilla ahdistus, kahdella prosentilla syömishäiriö ja toisella kahdella prosentilla pakko-oireinen häiriö ja monella naisella oli yhdistelmä näitä ongelmia.
Tutkijat uskovat, että henkisen ahdingon merkit usein jäävät huomaamatta, koska oletetaan, että naiset tuntevat olonsa upeaksi raskauden aikana.
”Se on monien muutoksien aika”, kliininen psykologi Camilla Rosan Mental Health Foundationista kommentoi.
”Naisen identiteetti uudistuu suuresti, on ahdistusta siitä, minkälainen äiti hän saattaa olla ja toisinaan se aktivoi uudelleen ongelmia naisen omasta lapsuudesta. Nämä ovat kaikki mahdollisia laukaisevia tekijöitä ja vanhat traumat ja olemassa olevat ongelmat voivat tulla takaisin”, hän jatkoi.
Metron mukaan raskaus voi olla haavoittuvaisuuden sekä fyysisen trauman aikaa ja sinä aikana koettujen mielenterveysongelmien vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia – äidille että lapselle.
”Kun raskaana ollessa kokee stressiä, johtaa se muutoksiin stressihormonien, kuten kortisolin ja adrenaliinin, tasoissa”, Rosan sanoi.
”Tutkimukset osoittavat, että tällä voi olla vaikutusta kehittyvään vauvaan – se voi vaikuttaa heidän myöhempiin akateemisiin saavuuksiin ja aiheuttaa ongelmia emotionaalisten suhteiden kehittymisessä”, hän kertoi.
King’s College London -yliopiston tutkimus osoittaa, että raskauden aikana koetut mielenterveysongelmat ovat luultua yleisempiä ja se korostaa miten tärkeä on, että raskaana olevialta naisilta kysytään oikeat kysymykset paikassa, jossa heitä ei arvostella.
Metron mukaan onkin erittäin tärkeää antaa naisille pääsy äideille tarkoitettuihin erikoismielenterveyspalveluihin mahdollisimman pian, kun he sitä kaipaavat – näin he eivät kärsi hiljaisuudessa tuntien paineita siitä, että heidän pitäisi olla haltioituneita raskautensa jokaisesta hetkestä.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?