Onnellisuus ei olekaan niin vahvasti yhteydessä pitkäikäisyyteen kuin on ajateltu.

Aiempien tutkimusten mukaan onnellisuus voisi vaikuttaa siihen, kuinka pitkään tällä pallolla tallustelet, mutta uusi tutkimus puhuu toista kieltä. The Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan sekä onnellisilla että onnettomilla on lähes samanlainen riski kuolla vuosien saatossa.

Vaikka onnettomana oleminen (tai masentuneisuus, yksinäisyys tai stressi) voi saada sinut huolehtimaan vähemmän terveydestäsi monin tavoin, ei se tutkimuksen mukaan välttämättä tee sinusta yhtään sen vähemmän tervettä.

Forbesin mukaan tutkimus toteutettiin perehtymällä UK Million Women Study -tutkimuksen tietoihin. Kyseisessä tutkimuksessa seurattiin naisten terveydentilaa pitkällä aikavälillä.

Tutkimuksen alkuvaiheessa naiset olivat keskimäärin 59-vuotiaita ja kellään eiollut vakavia terveysongelmia. He saivat täytettäväksi kyselyitä mielenterveyteen ja hyvinvointiinsa liittyen tutkimuksen alussa.

Naisista 39 prosenttia kertoi olevansa suuren osan ajasta onnellisia ja 44 prosenttia oli yleensä onnellisia. 17 prosenttia sen sijaan sanoi tuntevansa olonsa onnettomaksi.

Vaikka surullisuus ja olon tunteminen onnettomaksi oli yhteydessä osallistujien itse kertomaan heikkoon terveyteen, ei se ollut Forbesin mukaan yhteydessä kuolleisuuteen pitkällä aikavälillä.

Tutkijoiden otettua huomioon mahdolliset häiritsevät muuttujat, kuten tupakointi, painoindeksi ja esimerkiksi astman, diabeteksen ja niveltulehdusten takia saadun hoidon, eivät he löytäneet yhteyttä onnettomuuden, stressin ja kontrollin puutteen ja kuolleisuuden välillä.

Onnettomilla ja onnellisilla ihmisillä oli tutkimuksen mukaan lähes samanlainen riski kuolla ylipäänsä – mukaan luettuna menehtyminen sydänsairauksiin ja syöpään.

Tutkijoiden mukaan terveyden ja onnellisuuden välistä suhdetta onkin ajateltu takaperin. Onnettomana oleminen ei suoraan aiheuta huonoa terveyttä – jos jotain, niin se on päinvastoin.

”Monet edelleen uskovat, että stressi ja onneton olo voivat suoraan aiheuttaa sairauksia, mutta he vain sotkevat syyn ja seurauksen”, tutkimusta johtanut Oxfordin yliopiston professori, sir Richard Peto sanoi.

Toisin sanoen heikko terveys voi olla se, mikä tulee ensin ja se voi tehdä ihmisestä onnettoman, stressaantuneen tai saada tuntemaan, ettei asiat ole kontrollissa.

”Sairaus tekee onnettomaksi, mutta onnettomana oleminen ei itsessään tee sairaaksi”, tutkimusta tehnyt Bette Liu kommentoi.

”Emme löytäneet yhtään suoraa surullisuuden tai stressin vaikutusta kuolleisuuteen edes kymmenen vuotta kestäneessä tutkimuksessa, jossa oli miljoona naista mukana”, Liu lisäsi.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.

Lähde: Forbes