Tämä yksinkertainen keino auttaa laihtumaan – hyppää vaa’alle!
Kuva: Fotolia
Tiesitkö, että laihduttaminen voi onnistua tekemättä muutoksia ruokavalioon? Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta näin yhdysvaltalaistutkijat uskovat, kertoo Independent.
Tutkijoiden mukaan laihtumiseen ilman ruokavaliomuutoksia on yksinkertainen keino: punnitse itsesi päivittäin. Tutkimukseen osallistui 294 naisopiskelijaa, ja siinä havaittiin, että itsensä päivittäin punnitsevien kehon rasvaprosentti sekä painoindeksi alenivat enemmän kuin niillä, jotka eivät käyneet vaa’alla joka päivä. Tutkimukseen osallistuneita naisia, jotka olivat kaikki eri painoisia, ei ollut kehotettu pudottamaan painoaan.Opiskelu lihottaa
Tutkijat olivat erityisen kiinnostuneita tarkastelemaan juuri opiskelijoita, sillä lihominen on yleistä korkeakouluopintojen aikana, varsinkin ensimmäisenä vuonna. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että 70 prosenttia korkeakouluopiskelijoista lihoo ensimäisen opiskeluvuotensa aikana. Tutkimuksessa selvisi, että yksinkertaisesti punnitsemalla itsensä päivittäin naiset eivät pelkästään välttäneet lihomista, vaan itse asiassa laihtuivat merkittävästi. Ne, jotka eivät käyneet vaa’alla, eivät huomanneet merkittäviä muutoksia painoindeksissään. Tutkijat uskovat, että oman painonsa näkeminen joka päivä motivoi naisia syömään terveellisemmin. Lähde: IndependentLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin