Oletko hidas, järjestelmällinen vai kenties nirso syöjä? Näin syömistapasi kuvailee sinua

Tapasi syödä voi kertoa myös siitä, minkälainen persoona olet.
Jos uskoo tiettyä tieteen ja psykologian haaraa, kaikkien tapojen ja tekojen takana on jokin merkitys – jopa sen, miten syöt ateriasi. Alle onkin listattu yhdeksän erilaista tapaa syödä sekä se, mitä kyseinen tapa kertoo sinusta henkilönä.
Hidas syöjä
Sinä syöt kaikessa rauhassa, vilpittömästi uskoen siihen, että laatu menee vauhdin edelle. Elät nykyhetkessä ja nautit kaikesta ympärilläsi.
Nopea syöjä
Monen asian tekeminen yhtä aikaa on sinun juttusi. Saat asiat valmiiksi hyvissä ajoin ennen deadlinea ja olet melko kilpailunhaluinen. On mahdollista, että laitat toisten tarpeet omiesi edelle, minkä takia onkin tärkeää, että otat myös aikaa itsellesi.
Järjestelmällinen syöjä
Sinun lautasellasi kaikki aterian osat pysyttelevät omilla alueillaan eivätkä ne mene sekoitu keskenään kuin vasta vatsassasi. Olet todennäköisesti siisti ja järjestelmällinen myös tosielämässä ja olet toisinaan hieman joustamaton.
Seikkailullinen syöjä
Sinä kokeilet kaikkea, mitä voi kokeilla ja se näkyy myös muutenkin elämässäsi, ei vain ruokaillessa. Otat rohkeasti riskejä etkä arastelle ehdottaa uutta ajatusta tai suunnitelmaa.
Nirso syöjä
Sinä pitäydyt mielellään omalla mukavuusalueellasi tietäen tarkalleen, missä mennään. Olet kuitenkin utelias etkä pelkää kysyä kysymyksiä ja pidät uusien asioiden oppimisesta – mikä ei aina heijastu syömiseen.
Erittelevä syöjä
Olet tarkka yksityiskohdista ja syöt yhden syötävän ennen kuin siirryt seuraavaan. Olet varautunut ja mietit kaiken ensin läpi ennen kuin toimit. Sinulla on oma tapasi tehdä asiat, mutta sinun on tärkeä sisäistää, etteivät kaikki aina näe asioita samalla tavalla kuin sinä.
Sekoitteleva syöjä
Jos sekoitat kaiken lautasellasi yhteen ennen kuin laitat sen ääntä kohden, olet todennäköisesti ulospäin suuntautunut, ystävällinen ja pystyt ottamaan paljon asioita hoidettavaksesi. Toisinaan kuitenkin annat itsestäsi liikaakin.
Äänekäs syöjä
Kun olet syömässä, seurasi kuulee sen. He kuulevat rouskutuksen, mutustelun ja sen, kuinka nautit ruoastasi. Oma ujostelematon tapasi näyttää, ettet välitä siitä, mitä muut ajattelevat ja olet mielelläsi vain sellainen kuin olet.
Valmistautuva syöjä
Sinä pilkot lautasella olevan ruokasi pienempiin osiin valmiiksi, jotta sinun ei tarvitse kuin syödä. Tämä kertoo, että olet tulevaisuutta ennakoiva, kunnianhimoinen työelämässä ja aina halukas lyömään suunnitelmat lukkoon ystävien ja perheen kanssa.
Kuulostiko syömistyyliin liittyvä kuvaus kohdallasi tutulta? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Glamour
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen