Naisten elämänlaatua heikentävä endometrioosi vaikeuttaa työntekoa vielä keski-iässäkin
Endometrioosi, eli kohdun limakalvon sirottumatauti on krooninen gynekologinen sairaus.
Uuden tutkimuksen mukaan endometrioosia sairastavat naiset arvioivat työkykynsä heikommaksi vielä keski-iässä verrattuna naisiin, joilla ei ole elämän aikana todettua endometrioosia. Oulun yliopistossa tehty tutkimus osoitti myös, että endometrioosia sairastavilla on muita useammin sairauspoissaoloja.
Tutkimusryhmän tavoitteena oli selvittää, vaikuttaako endometrioosi naisten työkykyyn vielä hedelmällisen iän loppupuolella. Aiheesta tehdyt aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa nuorempiin, hedelmällisessä iässä oleviin naisiin, ja niissä on huomattu työkyvyn heikentymistä endometrioosia sairastavilla.
”Endometrioosin hoidon tulisi olla kokonaisvaltaista ja myös endometrioosin pitkäaikaisvaikutukset naisten elämään tulisi huomioida. Asianmukainen ja kannustava informaatio on tärkeää”, päätutkijana toiminut Henna Rossi pohtii Oulun yliopiston tiedotteessa.
Endometrioosia esiintyy noin joka kymmenellä hedelmällisessä iässä olevalla naisella. Sairauden oireet voivat olla hyvin laajamittaisia, ja niihin kuuluu esimerkiksi kuukautiskipuja, alavatsakipuja, suolisto-oireita, lapsettomuutta ja väsymystä.
Endometrioosin tiedetään heikentävän merkittävästi naisten elämänlaatua.
Tutkimuksesta saatiin huojentaviakin tietoja
Vaikka endometrioosi heikensi naisten työkykyä vielä hedelmällisen iän loppupäässä, ei se tutkimuksen mukaan kuitenkaan lisännyt työttömyyttä tai varhaista eläköitymistä. Riski työttömyyteen todettiin jopa vähäisemmäksi verrattuna heihin, joilla ei ollut endometrioosia.
”Tieto siitä, ettei endometrioosi aiheuta pitkällä aikavälillä työttömyyttä tai varhaisempaa eläköitymistä, voi olla huojentavaa endometrioosia sairastaville”, Rossi toteaa.
Oulun yliopiston mukaan tutkimus tuo uutta ja merkittävää tietoa endometrioosin aiheuttamista pitkän aikavälin vaikutuksista naisten työkykyyn ja työllistymiseen väestötasolla. Tutkimus on osa Rossin väitöskirjaa, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa syyskuussa.
Tutkimuksessa oli mukana 3 835 Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa naista, jotka olivat kaksi vuotta kestäneen seurantatutkimuksen aikana 46-48-vuotiaita.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos