Loppuiko loma? Näin solahdat kivuttomasti arkirytmiin
Hauskan kesäloman loppuminen saattaa tuntua haikealta, mutta töihin tarttuminen voi olla myös tervetullut paluu arkeen. Työterveyspsykologin nikseillä töihin palaaminen onnistuu sujuvasti.
Loma on lopuillaan ja työt (tai opiskelut) kutsuvat taas. Synkistelyyn ei kuitenkaan ole syytä; jos loma ehti jo loppua tai kesän viimeiset vapaapäivät häämöttävät, positiivinen suhtautuminen tekee työhön paluusta mukavampaa.
”Työnteko on meille luonteva osa elämää, ja monen kohdalla rutiineihin palaaminen tuo kaivattua rytmiä päivään. Usein lomalta tullaan tuttuun paikkaan jatkamaan samoja töitä kuin ennen lomaa”, Terveystalon työterveyspsykologi Outi Pikkuoksa kertoo tiedotteessa.
”Parhaimmillaan työpaikalle ja tuttujen työkavereiden seuraan palaaminen voi tuoda paljon iloa elämään”, hän jatkaa.
Loma nollaa työmuistin
Työmuisti nollautuu tehokkaasti kesäloman aikana, minkä takia monia tietotyötä tekeviä huolestuttaakin, muistaako töihin palatessa enää, mihin työt ennen lomalle lähtöä jäivät. Pikkuoksan mukaan paluuta töihin helpottaa, jos tärkeät tiedot on laittanut muistiin jo ennen lomalle lähtöä ja töihin palattua voi muistiinpanoistaan tarkistaa, mihin ennen lomaa jäi.
”Vaikka listojen teko olisi kesätohinassa loman alla unohtunutkin, syksyn töiden listaaminen voi auttaa pääsemään kartalle tilanteesta, työterveyspsykologi sanoo.
Lomien päätteeksi unirytmi on myös usein sekaisin ja tavanomaiseen rytmiin pääseminen voi tuntua hankalalta, kun vielä valoisat illat voivat houkuttaa valvomaan myöhään. Pikkuoksan mukaan loman lähestyessä loppuaan normaaliin unirytmiin kannattaa palata pikkuhiljaa.
”Erityisesti viimeinen tunti ennen nukkumaanmenoa on hyvä rauhoittaa, jotta uni tulee helpommin. Riittävä unen määrä riippuu ihmisestä, mutta liian lyhyet unet huomaa arjessa helposti. Keskimäärin tarvitsemme noin 7–8 tuntia unta yössä”, hän muistuttaa.
Työn ei kuulu ahdistaa
Kesäloman aikana on aikaa ottaa etäisyyttä arkeen ja Pikkuoksa toteaakin, että hyvän loman loppuessa on vain luonnollista, että olo on hieman haikea. Töihin palaamisen ei kuitenkaan kuulu aiheuttaa ahdistusta.
”Jos olo on loman jäljiltä palautunut ja rentoutunut, mutta töihin paluun ajatteleminenkin aiheuttaa stressiä, kannattaa pysähtyä pohtimaan, onko kaikki kunnossa”, Pikkuoksa kertoo tiedotteessa.
Tätä voi pohtia kysymällä itseltään esimerkiksi tällaisia asioita: ”Viihdynkö työssäni?”, ”Onko työ omien arvojen mukaista?” ja ”Jääkö itsestä huolehtimiselle ja perheen kanssa oleilulle arkena riittävästi aikaa?”
Neljä vinkkiä sujuvaan töihin paluuseen
Aloittaminen on aina hankalaa, ja Terveystalon tiedotteen mukaan töihinkin palaaminen on muutostilanne, johon tottuminen voi viedä aikansa. Tämän takia on hyvä antaa itselleen aikaa sopeutua tavanomaiseen rytmiin, ja pienillä teoilla arkeen siirtymisestä voi tehdä helpompaa ja hauskempaa.
Alta voit lukea työterveyspsykologin vinkit, miten vaihtaa vaivatta arkirytmiin.
- Päätä suhtautua myönteisesti lomalta palaamiseen. Oma asenne vaikuttaa siihen, miltä töihin tuleminen tuntuu. Töihin palaaminen muuttuu mukavammaksi, kun siihen suhtautuu myönteisesti. Kokeile listata mielessäsi kaikki työhön liittyvät hyvät asiat!
- Palauta unirytmi uomiinsa ennen töiden alkamista. Jos päivärytmisi on kesälomalla kovin erilainen kuin arkena, on nukkumaanmenoaikojen tarkistus paikallaan. Rytmiä kannattaa alkaa hivuttaa kohdilleen muutamaa päivää ennen loman loppua, jotta olo on töiden alkaessa virkeämpi.
- Kun palaat töihin, muista taukojen tärkeys. Loman palauttava vaikutus haihtuu herkästi jo muutamassa päivässä – siksi palautumisesta täytyy pitää huolta päivittäin. Varmista, että pidät työpäivän aikana riittävästi taukoja, joiden aikana aivot pääsevät lepäämään.
- Pidä lomia pitkin vuotta. Koko vuoden rentoutumista ei kannata jättää pelkän kesäloman varaan. Jaksota lomat mahdollisuuksien mukaan niin, että voit pitää pidemmän yhtäjaksoisen loman lisäksi esimerkiksi muutaman pitkän viikonlopun vapaata. Silloin saat loman palauttavasta vaikutuksesta enemmän irti, eikä lomalle lähtöön ja töihin palaamiseen lataudu liikaa paineita.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Nainen avasi rehellisesti erokokemuksensa – nämä 11 asiaa hän olisi halunnut kuulla eron jälkeen
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä
- Tunnusta pois! 12 ällöttävää asiaa, joita me kaikki olemme tehneet makuuhuoneessa