Liian pitkät yöunet yhtä haitallista terveydellesi kuin tupakointi ja alkoholi, toteaa tutkimus
Kuva: Fotolia
Uni on tärkeää hyvinvointia ajatellen, mutta liian pitkät yöunet eivät ole hyvästä.
Daily Mailin mukaan australialaistutkimus on selvittänyt, että kun yhdistetään yli yhdeksän tunnin yöunet liialliseen istumiseen ja vähäiseen kuntoiluun, voi se olla yhtä pahasta terveydellesi kuin tupakointi ja alkoholi. Tutkijat ovat varoittaneet, että paikallaan pysyvää elämää elävillä todennäköisyys ennenaikaiseen kuolemaan on nelinkertainen. ”Tutkimuksemme osoittaa, että meidän pitäisi suhtautua näihin tapoihin yhdessä yhtä vakavasti kuin suhtaudumme riskitekijöihin, kuten alkoholinkäyttöä ja epäterveellisiä syömistottumuksia”, tutkimusta tehnyt tohtori Melody Ding sanoi. Sydneyn yliopiston tutkimus on ensimmäinen, joka tutki unen ja istumisen vaikutusta hyvinvointiin, ja sitä varten seurattiin yli 230 000 ihmisen terveystapoja. Tutkijat analysoivat elämäntapoja, joiden jo tiedetään lisäävän sairastumisriskiä, kuten tupakointi, liiallinen alkoholin juominen, huono ruokavalio ja liikunnan puute. Daily Mailin mukaan tutkijat lisäsivät yhtälöön liiallisen istumisen sekä liian pitkät tai lyhyet yöunet. Tutkijat perehtyivät myös erilaisiin riskitekijöiden yhdistelmiin määritelläkseen, mitkä ryhmistä lisäsivät todennäköisimmin ennenaikaisen kuoleman riskiä. Tutkijoiden päätelmänä oli, että pitkät yöunet, istuminen ja liikunnan puute olivat kuolettava kolmikko. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa löydös: tutkimuksen mukaan liian vähäiset yöunet – alle seitsemän tuntia yössä – myös nelinkertaistavat ennenaikaisen kuoleman riskiä, kun se yhdistetään tupakointiin ja runsaaseen alkoholinkäyttöön. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi