Lääkärit: Lihavuus on tunnustettava kroonisena sairautena – ”Tarvitaan asenteen muutos”
Lihavuutta ei hoideta Suomessa kuin muita sairauksia, vaikka tieteellinen näyttö osoittaa sen olevan krooninen sairaus.
Suomen työikäisistä yli miljoona on lihavia, minkä lisäksi ylipainoisia on kaikista suomalaisista yli puolet ja lapsista 200 000. Lihavuudella on monia ikäviä vaikutuksia terveyteen, mutta sitä ei kuitenkaan hoideta Suomessa kuin muita sairauksia, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS).
HUSin mukaan useat tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet, että lihavuus on krooninen endokriininen sairaus. Silloin elimistö on laaja-alaisessa hormonaalisessa aineenvaihdunnan häiriössä ja kierteessä, jossa lihominen ja sen haittavaikutukset hoitamattomina etenevät ja pahenevat.
”Emme edelleenkään hoida lihavuutta sairautena. Suomessa on lihavuuden tautiluokitus, tehdään lihavuusleikkauksia ja Kela tukee lihavuuden lääkehoitoa, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan asenteen muutos”, endokrinologian erikoislääkäri Eeva Ryhänen sanoo HUSin tiedotteessa.
”Kun lihavuus tunnustetaan sairaudeksi, yhteiskunta tunnistaa avun tarpeen, ja lihavuutta sairastavilla on mahdollisuus hakeutua terveydenhuollon piiriin. Tällöin terveydenhuolto on velvoitettu hoitamaan ja auttamaan heitä”, professori, ylilääkäri Kirsi Pietiläinen kertoo.
Suolistohormonit vaikuttavat lihavuuteen
HUSin mukaan normaalipainoisen suolisto tuottaa syömisen jälkeen runsaasti suolistohormoneja, joiden avulla tieto kylläisyydestä saavuttaa aivot. Lihavuustilassa niitä erittyy vähemmän, joten aivot eivät saa yhtä hyvää signaalia kylläisyydestä.
Tästä syystä tulee syötyä enemmän, mikä ylläpitää ja pahentaa lihavuusongelmaa.
”Laihduttaessa suolistohormonien määrä saattaa entisestään vähentyä. Tämä on yksi mekanismi, jonka avulla elimistö puolustaa ylipainoaan ja pyrkii estämään laihtumista”, Pietiläinen kertoo.
”Näiden lihavuutta ylläpitävien mekanismien kumoaminen pyritään ottamaan huomioon hoitoa suunniteltaessa”, hän toteaa.
Painoa pudottamalla riskit ja haitat korjautuvat
Lihavuus vaikuttaa haitallisesti useaan eri elinjärjestelmään ja lisää huomattavasti diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, hedelmättömyyden ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia sekä vähentää elinajanodotetta. Lihavuus on myös syövän itsenäinen riskitekijä.
HUSin mukaan sairausriskit ja haitat korjautuvat painoa pudottamalla ja muuttamalla elintapoja. Lihavuuden hoitoon ja laihtumiseen tarvitaan kuitenkin pitkäjänteistä terveydenhuollon ammattilaisen tukea.
Jos lihavuus määritellään sairaudeksi, on sitä sen myötä hoidettava sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa ja huolehdittava lihavuuden hoidon resursseista.
”Perusterveydenhuollolla on suuri vastuu lihavuuden ehkäisyssä ja hoidossa, mutta siellä lihavuuden hoidon vähiä resursseja on korona-aikana siitä on jouduttu nipistämään entisestään”, Pietiläinen sanoo.
”Perusterveydenhuollossa painonhallintaryhmät eivät ole päässeet kokoontumaan ja erikoissairaanhoidossa lihavuusleikkauksia on jouduttu perumaan”, hän jatkaa.
Maailmanlaajuinen terveysongelma
HUS kertoo, että lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä. Lihavuutta lisäävät myös yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät, kuten lainsäädäntö, kaupunkisuunnittelu ja verotus.
”Lihavuuden ehkäisyyn tarvitaan siis myös terveellisiin elintapoihin kannustavia yhteiskunnallisia ja poliittisia päätöksiä”, HUSin tiedotteessa sanotaan.
Lihavuus on maailmanlaajuinen terveysongelma, joten Euroopan Endokrinologiyhdistys (European Society of Endocrinology, ESE) on julkistanut teesit lihavuusongelman korjaamiseksi. Teesien mukaan EU:n ja Euroopan eri maiden hallitusten tulee välittömästi muun muassa:
- luokitella lihavuus sairaudeksi kaikissa Euroopan maissa
- asennoitua lihavuuteen kroonisena, etenevänä sairautena
- tunnustaa hormonien keskeinen merkitys ylipainossa ja lihavuudessa
- varata riittävät resurssit lihavuuden ennaltaehkäisemiseen, hoitoon ja tukemaan lihavien arkea
- kehittää lihavuuden ennaltaehkäisyyn tähtäävä suunnitelma ja löytää ratkaisuja
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa