Kuukautiskipujen lievitykseen kehitettiin oma suklaa

Sveitsiläinen suklaavalmistaja väittää suklaansa tuovan helpotusta naisten kuukautiskipuihin.
Kuukautiskipujen vaivatessa moni nainen hakee lohtua oloonsa syömällä jotain hyvää, kuten suklaata. Pian voi kuitenkin olla mahdollista saada todella helpotusta oloonsa syömällä suklaata.
Metro kertoo sveitsiläisen suklaavalmistaja Chocholate With Loven kehittäneen suklaan, joka lievittää kuukautiskipuja, ja suklaa onkin nimetty Frauenmondiksi, ”naisten kuuksi”. Suklaavalmistajan johtaja Marc Widmerin mukaan suklaassa on 17 erilaista yrttiä Sveitsin vuorilta ja nämä yrtit luovat lievittävän vaikutuksen kehossa.
Metron mukaan yritit toimivat yhdessä suklaassa olevan serotoniinin kanssa, mikä voi myös rentouttaa kehoa. Suklaan pitäisi lievittää kuukautiskramppeja, alentaa stressitasoja ja yleistä kuukautisiin liittyvää ikävää oloa.
”Haluamme tehdä kuukautisajasta miellyttävämpää naisille”, Widmer kommentoi 20 minutenille, mutta hän on kuitenkin korostanut, että suklaa ei ole lääke ja sitä voivat nauttia myös miehet ja Widmer itsekin on sitä syönyt.
20 minutenin mukaan marraskuusta lähtien kuukautiskipuja helpottavaa suklaata pitäisi saada Chocolate with Loven kotisivujen kautta. Suklaalle on menossa Metron mukaan myös joukkorahoituskampanja kattamaan kehitys- ja tuotantokuluja.
Kerroimme aiemmin marraskuussa, kuinka moni nainen himoitsee suklaata tiettyyn aikaan kuukaudesta – ennen kuukautisia – ja tutkijat ovat löytäneet sille myös tieteellisen selityksen. Voit lukea lisää aiheesta täällä.
Onko sinulla tapana herkutella suklaalla kuukautisten aikaan? Kiinnostaisiko sinua kokeilla tätä kuukautiskipuihin lohtua tuovaa suklaata? Kommentoi alla!
Lähde: Metro, 20 minuten
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä