On ällöttävää, kuinka moni unohtaa tehdä tämän – niin omalla kuin lastenkin kohdalla
Käytätkö sinäkin vesipulloa kotona, töissä tai harrastuksissa? Tänä päivänä tuntuu, että yhä useampi kuljettaa omaa pulloa mukana lähes kaikkialle. Ehkä yksi syy on se, että riittävän veden juomisen merkityksestä puhutaan paljon ja pullo muistuttaa hörppäämään vettä pitkin päivää.
Myös lapsilla vesipullo kulkee usein mukana päiväkodissa, koulussa ja harrastuksissa. Pullo täytetään aamulla, tyhjennetään illalla ja seuraavana päivänä sinne lasketaan taas uudet vedet.
Mutta kuinka usein pullo tulee oikeasti pestyä?
Jos pullossa säilytetään vain vettä, se saattaa näyttää päivästä toiseen aivan puhtaalta. Siksi voi tuntua siltä, että nopea huuhtelu silloin tällöin riittää. Todellisuudessa uudelleenkäytettävä vesipullo olisi hyvä pestä huomattavasti useammin.
Vesipullo pitäisi pestä joka päivä
Vesipulloon päätyy käytön aikana mikrobeja esimerkiksi suusta ja käsistä. Erityisesti korkkiin, juomanokkaan, kierteisiin ja muihin pieniin koloihin voi kertyä likaa, jota ei välttämättä huomaa silmällä.
Lähteen haastattelema elintarviketurvallisuuden asiantuntija Amy Johnston suosittelee pesemään uudelleenkäytettävän vesipullon kerran päivässä. Päivittäinen pesu ehkäisee bakteerien kertymistä pulloon.
Pelkkä nopea huuhtelu vedellä ei myöskään vastaa kunnollista pesua. Pullon lisäksi huomiota kannattaa kiinnittää korkkiin, juomanokkaan ja muihin osiin, joihin likaa voi jäädä.
Sama koskee lasten juomapulloja. Päivän aikana pulloa käsitellään lukuisia kertoja, ja juomanokka käy jatkuvasti suussa. Siksi lapsenkaan pulloon ei kannata vain laskea aamulla uutta vettä edellisen päivän jäljiltä.
Milloin viimeksi pesit vesipullosi kunnolla?
Jos edellisestä pesusta on vierähtänyt aikaa, pulloa kannattaa katsoa hieman tarkemmin.
Etenkin juomanokkaan, korkin kierteisiin ja muihin hankalasti puhdistettaviin kohtiin voi kertyä likaa. Pesemättä jääneen pullon pinnoille voi ajan mittaan muodostua myös liukkaalta tai limaiselta tuntuvaa kerrostumaa tai jopa hometta.
Muistuta tästä myös ystäviäsi!
Lähde: Health Digest
Lue myös:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin