Koirakaveri rentouttaa: Nämä koirarodut saavat stressin alenemaan parhaiten, paljastaa tutkimus
Tutkimuksessa havaittiin sykkeen laskevan selvästi vain halailemalla koiraa muutaman minuutin ajan.
Lemmikeistä on paljon iloa omistajilleen ja nyt tuore tutkimus on osoittanut, että koirien halailu on erittäin tehokas tapa laskea stressiä. OnBuyn eläinosasto selvitti tätä tutkimuksella ja samalla paljasti, mitkä koirarodut laskevat stressiä parhaiten.
Tutkimusta varten 500 koiranomistajaa pyydettiin kolmen kuukauden aikana halailemaan koiraansa silloin, kun he kokivat stressiä tai heidän sykkeensä oli 105 lyöntiä minuutissa. Koiranomistajia pyydettiin seuraamaan älykellon avulla sykettään ja raportoimaan syke halailtuaan koiraansa ensi viiden minuutin ajan.
Tutkimuksessa selvisi, että parhaiten stressin saa alenemaan labradorinnoutajat. OnBuyn mukaan näiden koirien omistajilla syke laski 51 prosenttia ja keskimääräinen syke viiden minuutin halailun jälkeen oli 51.
Toiseksi sijoittui huskyt, mutta ero labradorinnoutajiin oli hyvin pieni: huskyn halailu laski sykkeen 105 lyönnistä 52 lyöntiin minuutissa. Kolmannelta sijalta löytyvät 54 sykkeellä kultaisetnoutajat ja top viiden täydentävät saksanpaimenkoirat (55) sekä beaglet ja corgit, jotka ovat tasoissa 57 sykkeellä.
Jos tämä sai sinut haaveilemaan koirasta, muista harkita asiaa kuitenkin tarkkaan ja pohdi, oletko valmis huolehtimaan lemmikistä sen koko elämän ajan. Selvitä myös, minkälainen rotu sopii juuri sinulle – aiemmin julkaistusta artikkelista löydät vinkkejä sopivan rodun valintaan.
Alla vielä tutkimuksen tulokset kokonaisuudessaan sen mukaan, mitkä rodut saivat sykkeen laskemaan eniten ja omistajansa parhaiten rentoutumaan, sekä minkälainen syke oli 5 minuutin halailun jälkeen.
- Labradorinnoutaja, syke 51
- Husky, syke 52
- Kultainennoutaja, syke 54
- Saksanpaimenkoira, syke 55
- Beagle, syke 57
- Corgi, syke 57
- Shiba inu, syke 60
- Bordercollie, syke 60
- Rottweiler, syke 61
- Labradoodle, syke 61
- Ranskanbulldoggi, syke 62
- Cockerspanieli, syke 63
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja