Oletko hankkimassa koiraa? Huomioi nämä seikat rodun valinnassa – lue asiantuntijan vinkit
Koiran hankinnassa ja rodun valinnassa on suositeltavaa huomioida monia seikkoja aina luonnekysymyksistä kokoon ja haukkuherkkyyteen.
Jos olet hankkimassa perheeseesi karvaista kaveria, kannattaa taustatyö tehdä huolellisesti. Erilaisiin koirarotuihin kannattaa tutustua huolella ennakkoon ja selvittää, millaisia ominaispiirteitä tulevalla perheenjäsenellä mahdollisesti on.
LähiTapiolan mukaan esimerkiksi koiran koko, energisyys, luonne ja liikunnan tarve ovat tekijöitä, joita kannattaa pohtia, kun olet hankkimassa lemmikkiä.
”Kaikki koirat kokoon katsomatta tarvitsevat liikuntaa päivittäin vähintään tunnin verran”, muistuttaa LähiTapiolan LemmikkiHelpin etäeläinlääkäri Eva Kaisti.
”Terrierit ja yli 20-kiloiset rodut vaativat liikuntaa seurakoiria enemmän. Jos esimerkiksi oma fyysinen kunto ei ole hyvä, kovin suuri tai voimakas koira ei välttämättä ole sopiva valinta sinulle”, hän kuvailee.
Kiinnitä huomiota koulutukseen
Jos asut kerrostalossa, kannattaa silloin kiinnittää huomiota rodun vahtiviettiin ja haukkuherkkyyteen; naapurit kiittävät, kun valitset rodun, joka ei ole kaikista haukkuherkin. Haukkuherkkiä rotuja ovat muun muassa kääpiöpinseri, kääpiösnautseri ja monet pienet terrierit.
LähiTapiolan mukaan ensikertalasen puolestaan kannattaa kiinnittää huomio rotuihin, joita on helppo kouluttaa. Esimerkiksi rottweiler ja amerikanbulldoggi vaativat määrätietoisen luonteensa vuoksi omistajaltaan auktoriteettia, kun taas eksoottinen shiba inu tai omistautunut rhodesiankoira ahdistuvat ja menevät lukkoon liian dominoivasta kasvatuksesta.
”Kaiken kaikkiaan sanoisin, että oli rotuvalinta mikä hyvänsä, tärkeintä on ystävällinen mutta johdonmukainen ja jämäkkä kasvatus” Kaisti kertoo.
”Jos sinun ja koirasi yhteiselämässä on haasteita, kannattaa ehdottomasti hakea apua kasvatukseen. Näin elo koirakaverin kanssa sujuu parhaiten”, hän jatkaa.
Varaa pesämuna yllättävien käänteiden varalle
Koirarotua valitessa on hyvä muistaa, että rotu ja perimä vaikuttavat merkittävästi myös ihmisen parhaan ystävän terveyteen. Sekarotuisuuskaan ei suojaa terveyshaasteilta: myös sekarotuisella koiralla voi olla paljon terveyshaasteita, jos siinä on sairaita rotuja.
”Monet koirien vaivat ovat perinnöllisiä ja juontavat juurensa jalostustoiveisiin. Esimerkiksi koirilla, joiden kasvojen rakennetta on muokattu lyhemmäksi, hengitysteiden ahtaus periytyy vahvasti. Alttius välilevyongelmille taas periytyy koiran selän ollessa pitkä. Muita koirien perinnöllisiä sairauksia ovat esimerkiksi tietyt sydänviat, allergiat ja atopiat sekä lonkkanivelen kasvuhäiriöt”, Kaisti sanoo.
LähiTapiola muistuttaa, että perinnölliset sairaudet voivat tuoda mukanaan myös kalliita kustannuksia ja hoito käydä nopeasti kukkaron päälle. Esimerkiksi chihuahuan polvilumpioleikkaus voi maksaa pari tuhatta euroa ja mäyräkoiran välilevyleikkaukseen saa fysioterapian kanssa helposti uppoamaan kolme tuhatta euroa kertalaakista.
”Mahdollisiin kustannuksiin kannattaa varautua ja aloittaa säästäminen jo ennen koiran hankintaa. Pennun hinnan lisäksi on hyvä kerryttää esimerkiksi 1000 euron pesämuna yllättävien käänteiden varalle. Lemmikkivakuutus tuo myös turvaa ja mielenrauhaa”, Kaisti vinkkaa.
Asiantuntijan vinkit koirarodun valintaan:
- Perehdy erilaisiin koirarotuihin ja niiden ominaispiirteisiin huolellisesti. Sekarotuisten koirien kohdalla kannattaa selvittää, mitä rotuja uudessa perheenjäsenessä on, jos se suinkin on mahdollista.
- Mieti rodun valinnassa omaa elämäntilannettasi ja kokemustasi koirankouluttajana. Pohdi esimerkiksi, kuinka paljon olet valmis liikkumaan ja kuinka jämäkkä kouluttaja olet.
- Etsi hyvä kasvattaja ja tutustu koiran perimään: millaisia perinnöllisiä sairauksia rodulla mahdollisesti on? Myös koiranpennun vanhemmat on hyvä olla tutkittuina.
- Erilaisiin terveyshuoliin ja yllättäviin menoihin kannattaa varautua koirarotuun katsomatta esimerkiksi säästämällä ja hankkimalla koirallesi vakuutus.
Kennelliiton sivuilta voi tutustua eri koirarotujen perinnöllisiin sairauksiin.
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen