Moni ajattelee, että hyvässä parisuhteessa ei juuri riidellä. Jos naapurin pariskunta kertoo, etteivät he ole vuosikausiin riidelleet mistään, kuulostaahan se äkkiseltään aika hyvältä.

Mutta mietipä omaa parisuhdettasi. Kahdella ihmisellä tuskin on aina sama mielipide kaikesta. Toinen haluaa yhtä, toinen toista, ja välillä ihan pienikin asia voi alkaa ärsyttää.

Erimielisyydet eivät siis itsessään kerro siitä, että suhteessa olisi jotain pielessä. Best Lifen haastattelemien parisuhdeasiantuntijoiden mukaan olennaisempaa on se, mitä riidan aikana ja sen jälkeen tapahtuu.

Riitely ei ole huono merkki lainkaan

Psykoterapeutti Cheryl Groskopfin mukaan terveeseen parisuhteeseen kuuluu myös erimielisyyksiä. Jos mistään ei koskaan olla eri mieltä, voi olla hyvä miettiä, sanovatko molemmat oikeasti ääneen, mitä ajattelevat.

Riidan ei tietenkään pitäisi mennä siihen, että toista loukataan tai yritetään väkisin todistaa oma mielipide oikeaksi. Sen sijaan riita voi joskus jopa auttaa ymmärtämään kumppania paremmin.

Ehkä jokin sinulle pieni asia onkin toiselle todella tärkeä. Sitä ei välttämättä huomaisi koskaan, jos siitä ei puhuttaisi.

Kuuntele ennen kuin alat miettiä omaa vastaustasi

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin jos itseä ärsyttää.

Kun kumppani puhuu, yritä silti kuunnella, mitä hän oikeasti sanoo. Älä käytä koko aikaa siihen, että mietit mielessäsi omaa vastaustasi tai seuraavaa perustelua sille, miksi juuri sinä olet oikeassa.

Jos molemmat vain odottavat omaa puheenvuoroaan, keskustelu ei helposti etene mihinkään.

Jaa vinkki myös ystävillesi!

Lähde: Best Life

Lue myös: