Julkkisnaisten suosimaa dieettiä kritisoidaan
Useat julkkisnaiset vannovat Tracy Andersonin fitness-ohjelman nimiin, mutta asiantuntijat kehottavat pysymään ihmisiä siitä kaukana.
Muun muassa Madonna, Gwyneth Paltrow ja Victoria Beckham ovat antaneet Tracy Andersonille kiitosta ja kunniaa siitä, että heidän kroppansa ovat niin timmissä kunnossa. Asiantuntijat pitävät sitä kuitenkin vaarallisena ja ovat kehottaneet ihmisiä olemaan kokeilematta sitä. Terveysasiantuntijoiden mukaan Andersonin ohjelmassa on vaarallisen vähän tärkeitä ravintoaineita ja sen noudattaminen voi johtaa jopa syömishäiriöiden syntymiseen. Asiantuntijat ovat erityisen huolissaan ohjelman ”ravintoaineiden tehoviikoista”, joiden aikana ruokavaliota noudattavat syövät vaivaiset 500 kaloria päivässä, mistä suurin osa tulee hedelmä- ja vihannessoseista. Naisten suositeltu päivittäinen kalorimäärä on 2 000 ja miesten 2 500. ”Siinä on erittäin vähän tärkeitä rasvoja, vähän kaloreita ja vähän hiilihydraatteja muualta kuin hedelmistä ja vihanneksista”, tohtori Frankie Phillips kertoi brittilehti Daily Mailille. ”Se vain tarkoittaa, että seuraajilla on suurempi riski sairastua syömishäiriöön ja sekavien ruokatottumuksien kehittämiseen”, hän sanoi. Phillipsin mukaan ruokavalio ei sovellu heille, jotka eivät koeta pudottaa suurta määrää kiloja ja ruokavaliota pitäisi noudattaa aina lääkärin valvonnan alaisuudessa. Osana Andersonin ohjelmaa syödään muutenkin vähän kaloreita eikä vain tehoviikoilla. Ohjelmassa päivittäinen kalorimäärä on noin 1 000 kaloria. Dieettiin myös kuuluu tunti liikuntaa kuudesti viikossa. Andersonista tuli tunnettu sen jälkeen, kun Madonna alkoi mainostaa hänen treeniohjelmaansa. Jos Anderson ei vielä ole tuttu, voit seurata hänen Instagram-tiliään täällä. Lähde: News.com.auLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen