Harjaa hampaasi huolella: Iensairaus voi nostaa tämän yleisen sairauden riskiä
Ientulehdus on yleinen vaiva, jonka pitkittyessä syntyy krooninen ientulehdus, parodontiitti.
Hampaan kiinnityskudoksia tuhoava tulehdussairaus parodontiitti voi nostaa riskiä sairastua Alzheimerin tautiin, kertoo Daily Mail. Tutkijat ovat ensimmäisen kerran saaneet selville, että tätä ienverenvuotoa aiheuttava Porphyromonsa gingivalis -bakteeri voi päästä suusta aivoihin.
Kyseistä bakteeria löydettiin 51 Alzheimer-potilaan aivoista, ja vain kahdella tutkitulla potilaalla sitä ei ollut. Tutkimustulokset antavat ymmärtää, että huolellisesti ja säännöllisesti hampaansa harjaavat voivat laskea riskiään sairastua tähän muistisairauteen.
Tutkimuksessa selvisi, että Porphyromonsa gingivalis -bakteeri pystyi saavuttamaan hiirten aivot vain kuudessa viikossa. Kun bakteeria oli tartutettu hiiriin, niiden aivojen hippokampuksen aivosoluissa näkyi vahinkoa – hippokampus on tärkeä osa aivoja muistitoimintoja varten.
Hiirillä oli myös kertynyt beeta-amylodeja, joka on Daily Mailin mukaan yksi vahingoittavista proteiineista aivoissa, minkä on uskottu aiheuttavan dementiaa. Asiantuntijoiden mielipiteet ovat jakautuneet, mutta osa uskoo nyt, että amyloideja muodostuu taistelemaan parodontiitin bakteereja vastaan.
Bakteerilla keskeinen rooli
Tutkijat uskovat, että Porphyromonsa gingivalis -bakteeri voi laukaista Alzheimerin taudin ihmisissä. Bakteerin tuottamia myrkyllisiä entsyymejä löydettiin Alzheimer-potilaiden aivoista, aivo-selkäydinnesteestä ja syljestä.
Tutkimusta johtaneen Coretxyme-yrityksen mukaan Porphyromonsa gingivalis -bakteerilla on keskeinen roolin Alzheimerin taudin kehittymisessä.
”Tämä tutkimus on tärkeä läpimurto sen ymmärtämiseksi, miten Alzheimerin tauti voi laueta ja uusi tie hoitoon”, toimitusjohtaja Casey Lynch kommentoi.
Toivoa kuitenkin on, sillä tutkijat löysivät lääkkeen, joka voi estää näitä entsyymejä ja pelastaa hiirten aivosoluja. Lääkkeestä on kehitetty tehokkaampi versio, joka paremmin läpäisee keskushermoston, ja se on jo todettu turvalliseksi ihmisille.
Daily Mailin mukaan on saatu rohkaisevia merkkejä, että lääke voi parantaa Alzheimerin tautia sairastavien muistia, mutta suurempia kliinisiä kokeita on aiottu vielä tehdä. Tutkimus julkaistiin Science Advances -journalissa ja voit lukea tutkimuksesta lisää täällä.
Muistisairauden lisäksi parodontiitilla on yhteys muihin sairauksiin. Terveyskirjaston mukaan parodontiitin on todettu voivan olla riskitekijä sydäninfarktille, aivoinfarktille ja valtimonkovettumataudille – lue lisää täällä.
Lähde: Daily Mail
LUE MYÖS:
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Onnettomuuden voi peittää pelottavankin hyvin – yksi asia kuitenkin paljastaa todellisen olon
- Jos vanhempasi toimivat näin, sinun voi olla vaikea asettaa rajoja aikuisena
- Hyvät käytöstavat kotona oppinut ei todellakaan sano näitä 10 asiaa
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- 11 asiaa, joita introvertit eivät voi sietää – ekstrovertille ne ovat aivan tavallisia
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- 5 ulkonäön muutosta, jotka voivat selittyä ihan vain hormoneilla
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Luuletko, etteivät vieraat huomaa? Nämä 9 asiaa kodissasi pannaan kyllä merkille
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä