Jos vanhempasi toimivat näin, sinun voi olla vaikea asettaa rajoja aikuisena

Omien rajojen asettaminen kuulostaa yksinkertaiselta. Jos jokin ei tunnu hyvältä, sanotaan ei. Jos toinen menee liian pitkälle, siitä huomautetaan.

Käytännössä se ei kuitenkaan ole kaikille yhtä helppoa. Aikuisenakin voi huomata suostuvansa asioihin vastentahtoisesti, joustavansa jatkuvasti muiden vuoksi tai potevansa huonoa omaatuntoa siitä, että pitää omista tarpeistaan kiinni.

Yksi selitys voi löytyä lapsuudesta ja siitä, millaiseen tapaan toimia kotona tottui.

Psykologi ja valmentaja Lisa Kaplin nostaa esiin kolme vanhempien toimintatapaa, jotka voivat hänen mukaansa vaikeuttaa rajojen kanssa toimimista myöhemmin elämässä.

Nämä 3 vanhempien toimintatapaa voivat näkyä vielä aikuisena

1. Vanhempasi yrittivät tehdä sinusta jotain muuta kuin olit

Ehkä olit lapsena hiljainen ja viihdyit hyvin omissa oloissasi, mutta vanhempasi halusivat sinun olevan sosiaalisempi. Tai pidit kirjoista, vaikka kotona olisi toivottu sinun innostuvan urheilusta.

Jos lapsen omat mieltymykset ja luontainen tapa olla jäävät jatkuvasti vanhemman toiveiden alle, hän ei välttämättä opi luottamaan yhtä vahvasti siihen, mitä itse haluaa.

Kaplinin mukaan vanhemman tehtävä ei ole päättää lapsen puolesta, millainen tästä pitäisi tulla. Rajoja tarvitaan, mutta samalla lapselle pitäisi antaa tilaa kasvaa omaksi itsekseen.

Vanhempi voi huomioida lapsen luontaiset vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet ja rohkaista häntä niiden kautta kokeilemaan vähitellen myös uusia asioita.

2. Vanhempasi puuttuivat jatkuvasti tekemisiisi

Mitä laitat päällesi? Miksi numerosi eivät ole yhtä hyviä kuin sisaruksellasi? Miksi vietät aikaa juuri noiden kavereiden kanssa?

Jos lapsen valintoja kommentoidaan, arvostellaan ja korjaillaan jatkuvasti, hän oppii helposti tarkkailemaan itseään muiden silmin.

Kaplinin mukaan jatkuva saarnaaminen ja arvostelu eivät ole toimivia tapoja ohjata lasta. Parempi vaihtoehto on kuunnella, kysyä ilman tuomitsemista ja tarjota neuvoja ystävällisesti.

Lapsi myös huomaa vanhemman pettymyksen herkästi.

Siksi Kaplin kehottaa vanhempaa pysähtymään ennen arvostelevaa kommenttia ja miettimään, auttaako se lasta oikeasti millään tavalla. Samalla voi pohtia, miltä vastaavan kommentin kuuleminen tuntuisi itsestä.

3. Kotona asetetuista rajoista ei pidetty kiinni

Rajojen oppimista ei helpota sekään, jos kodin säännöt muuttuvat jatkuvasti tai sovituilla seurauksilla ei lopulta ole merkitystä.

Jos vanhempi esimerkiksi sanoo ruutuajan lähtevän, ellei huonetta siivota, mutta mitään ei tapahdukaan, lapsi oppii nopeasti, ettei sanottua välttämättä tarvitse ottaa tosissaan.

Kaplinin mukaan kotiin ei tarvita valtavaa määrää sääntöjä. Muutama tärkeä ja selkeä raja riittää, kun niistä myös pidetään johdonmukaisesti kiinni.

Tällainen raja voi koskea esimerkiksi kotiintuloaikaa, sisarusten kohtelemista tai sovittujen kotitöiden tekemistä.

Johdonmukaisuus auttaa lasta ymmärtämään, että rajoilla on merkitys. Samalla hän oppii, että sovituista asioista pidetään kiinni.

Lopulta Kaplinin neuvo vanhemmille on melko yksinkertainen. Lasta kannattaa yrittää hyväksyä sellaisena kuin hän on, eikä jokaiseen hänen elämänsä yksityiskohtaan tarvitse puuttua. Samalla tärkeistä rajoista kannattaa pitää kiinni.

Lapsuudessa opitut tavat voivat kulkea mukana pitkälle aikuisuuteen. Siksi sillä voi olla merkitystä, millaisen mallin lapsi saa kotona sekä omien että muiden rajojen kunnioittamisesta.

Lähde: Your Tango