Oletko koskaan ajatellut, että käsilaukun hihnan pituudesta voisi päätellä jotain kantajansa iästä?

Sosiaalisessa mediassa on nimittäin tehty hauska huomio siitä, että nuoremmat ja vanhemmat sukupolvet suosivat erilaisia laukkuja.

Kyse on tietysti vain leikkimielisestä vertailusta, mutta katsopa, osuuko se sinun kohdallasi oikeaan!

Jos laukkusi hihna on lyhyt, kuulut nuorempien joukkoon

Jos tykkäät käyttää laukkua, jossa on lyhyt hihna ja joka kulkee olkapäällä aivan kainalon tuntumassa, tyylisi on Z-sukupolven mieleen.

Nuoremmat suosivat tällä hetkellä erityisesti pieniä olkalaukkuja, joissa on lyhyt hihna.

Muodissa ovat esimerkiksi pitkulaiset mäyräkoiralaukut ja puolikuun muotoiset laukut.

Jos hihna taas on pitkä, kuulut vanhempien joukkoon

Jos suosikkilaukussasi on pitkä hihna ja kannat sitä mieluiten vartalon yli, tyylisi on enemmän milleniaalien ja sitä vanhempien sukupolvien mieleen.

Pitkähihnainen laukku onkin kätevä valinta. Sen saa helposti olan yli, kädet jäävät vapaiksi eikä laukkua tarvitse jatkuvasti asetella paremmin.

Moni valitseekin pitkän hihnan juuri käytännöllisyyden vuoksi.

Laukun hihna ei tietenkään oikeasti kerro kenenkään ikää, mutta on hauska huomata, miten eri sukupolvien mieltymykset näkyvät näin pienissä asioissa.

Lähde: Yhteishyvä

Lue myös: