Haaveiletko seksin harrastamisesta julkisella paikalla? Jätä nämä 5 paikkaa kokeilematta

Mikrobiologi listasi paikat, joissa seksiä ei kannattaisi harrastaa.
Lähes jokainen on joskus haaveillut seksin harrastamisesta julkisella paikalla ja saattanut jopa miettiä, mitkä paikat olisivat itselle mieluisampia sitä varten. Seksin harrastamisessa julkisella paikalla on kuitenkin kiinnijäämisen riskin lisäksi muitakin riskejä – kiitos erilaisten bakteerien.
Arizonan yliopiston mikrobiologi Charles Gerba listasikin Women’s Healthille viisi paikkaa, joissa seksiä ei kannata harrastaa suuren tulehdusriskin takia.
1. Lentokoneen vessat
Kymppikerhoon pääseminen voi olla monen haave, mutta pienet, ahtaat vessat ovat Gerban mukaan pahin mahdollinen paikka harrastaa seksiä.
”Kymmenet ihmiset käyttävät yhtä vessaa lentokoneessa ennen kuin se siivotaan ja monet eivät pese käsiää tehokkaasti”, Gerba varoittaa.
Gerban tekemä tutkimus löysi kolibakteeria (E.coli) ympäri lentokoneen vessoja, joten mieti kahdesti ennen kuin pääsyt puuhastelemaan yläilmoissa.
2. Kuntosalin pukuhuoneet
Kerroimme tammikuussa, kuinka kysely oli selvittänyt joka neljännen harrastavan seksiä kuntosalilla. Kuntosalin pukuhuone ei kuitenkaan ole kovin ideaali paikka moiseen, sillä se kuhisee erilaisia bakteereja stafylokokista norovirukseen. Kuntosalin pukuhuone on ympäristönä täydellisen lämmin ja kostea bakteereja ajatellen.
3. Elokuvateatterit
Gerban mukaan elokuvateattereiden penkkejä ja kaiteita ei pestä säännöllisesti. Yksi vanutuppotesti löysi jopa stafylokokkia elokuvateatterin penkeistä.
4. Leikkikentät ja puistot
Leikkikenttien kalustoa ei kovin usein puhdisteta. Gerban mukaan flunssapöpöt sekä ihmisten ja eläinten ulosteita on ympäri puistoja.
5. Rannat
Kesällä hormonit voivat hyrrätä siihen malliin, että rannalta löydetty kiva uusi tuttavuus voi kiinnostaa niin paljon, ettei seksiä varten malttaisi siirtyä sisätiloihin. Mutta esimerkiksi roskien ja lintujen jätösten takia rannat ovat inhottava paikka seksin harrastamiselle. Yhden tutkimuksen mukaan ranta on jopa läheistä vettä likaisempi ja johtaa vaivoihin, kuten ripuliin ja tulehduksiin. Myös punkit ja erilaiset ötökät kannattaa pitää mielessä.
Lähde: Women’s Health
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- 5 ruokaa, joita siitepölyallergiasta kärsivän kannattaa välttää – voivat pahentaa oireita
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia