Seksikumppani löydetään yllättävän usein tästä paikasta – eikä kyse ole baarista

Monelle kuntosali on paikka löytää seksikumppani, kun taas osa hoitaa hommat jo kuntosalilla.
Salitreenin suosio on noussut, mikä on johtanut myös siihen, että kuntosalilta voi löytää myös seksikumppanin. Näin käy ilmi brittikyselystä, jonka mukaan puolet aikuisista on käyttänyt kuntosalia paikkana seksikumppanin löytämiseen.
Osa ei siirry edes kuntosalin tiloista pois käydäkseen tuumasta toimeen. Kyselyn mukaan 25 prosenttia paljasti harrastaneensa seksiä kuntosalilla ainakin kerran edellisten 12 kuukauden aikana.
20 prosenttia salitreenaajista on päätynyt sänkyyn oman personal trainerinsa kanssa. Tämän lisäksi 70 prosenttia naisista on myöntänyt fantasioivansa omasta personal trainerista harrastaessan seksiä.
Salille mennään myös optimistisena siitä, että sieltä voisi saada jotain ”sutinaa”; kymmenen prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi pitävänsä kondomeja salilaukussaan. 66 prosentille taas ajatus seksin harrastamisesta kuntosalilla antoi lisää virtaa treeniin.
Vaikka kuntosalin laitteiden käytön päätarkoitus ei ole jonkun toisen ihmisen mielenkiinnon herättäminen, käyttävät monet niitä juuri siihen tarkoitukseen. Esimerkiksi naisista 45 prosenttia suosii cross traineria tuodakseen itseään esille.
Salilla käyminen innostaa myös deittisovellusten käyttämiseen, sillä kyselyn mukaan 82 prosenttia vastaajista käytti sovelluksia salilla. Kyselyn teetti alusvaatteisiin ja seksileluihin erikoistunut yritys Ann Summers ja siihen vastasi 2 000 aikuista.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä