5 keinoa lisätä päivään askelia – toimii vaikka sadesäällä

Onko sinulla jokin askelmäärä, jonka koitat saada joka päivä täyteen?
Kun päivän aikana tarvittavat askelemäärät saadaan täyteen, on se terveyden ja hyvinvoinnin kannalta erittäin hyvä asia. Jos sinulla on kiire tai ulkona sataa tai on jokin muu syy, jonka takia et ehdi tai halua käydä ulkona kävelemässä, tässä on viisi muuta keinoa lisätä päivään askelia.
1. Käytä portaita
Portaiden käveleminen ylös ja alas on tehokas tapa nostaa päivän askelmääriä.
Portaat ovat myös erinomainen tapa nostaa sykettä, koska niissä kävely polttaa noin 8–11 kcal energiaa minuutissa, joka on korkea määrä verrattuna moniin muihin kohtalaisen tason fyysisiin aktiviteetteihin.
2. Kokeile onnistuuko työnteko liikkeessä
Moni on tehnyt viime aikoina töitä kotona. Siksi askelien määräkin on saattanut vähentyä. Mutta sen sijaan, että esimerkiksi kävelisi matkalla töihin, voi kävellä kotona ja tehdä sitä pitkin työpäivää. Jos voit hoitaa osan töistäsi matkapuhelimella esimerkiksi puhelut, liiku kotonasi samalla kun puhut puhelimeen. Jos mahdollista, käy ihan ulkona tekemässä kävelylenkki, kun suoritat puhelun.
3. Hypi esimerkiksi hyppynarulla
Hyppiminen ei ole vain yksi tehokkaimmista sydänharjoituksista, vaan se voi olla myös kätevä tapa lisätä askelmääriäsi. Sen voi tehdä pienessäkin tilassa. Se voi polttaa kaloreita enemmän kuin juokseminen.
Hyvään hyppynaruun sijoittaminen voisi olla täten paikallaan, jos pidät hyppimisestä.
4. Ota normaalia tehokkaampia askelia
On olemassa useita erilaisia harjoituksia, jotka voivat lisätä askelmäärääsi. Yksi on nimeltään burbee, jossa jo yhden, periaatteessa askeleen, ottaminen on yksi erittäin tehokas askel. Sen ottaminen kuormittaa koko kehoa tehokkaasti.
Näin burbee suoritetaan:
Ensin ollaan seisaaltaan, jonka jälkeen mennään kyykkyyn ja kosketaan kämmenillä lattiaa. Sen jälkeen ponnistetaan jaloilla taaksepäin ja kämmenet pysyvät edelleen maassa. Nyt ollaan asennossa, jossa voidaan punnertaa, mutta sitä ei tehdä. Tästä yritetään päästä takaisin kyykkyasentoon ja siitä taas seisomaan. Tätä toistetaan tarvittavan monta kertaa. Samantyyppisiä harjoituksia on monia muitakin.
5. Kierrä pitempiä matkoja
Kun käyt jossakin, kierrä kaikki mahdollinen mahdollisimman kauaa. Kun tulet esimerkiksi ostoksien kera kaupasta kotiin, kanna ostokset kotiin sisään monessa erässä. Näin kävelet auton ja kodin väliä useamman kerran.
Lähde: Healthista
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!