Vaikeuksia nukahtaa? Aurinkolasien käyttäminen iltaisin voi auttaa
Asiantuntijan mukaan aurinkolasien käyttäminen voi auttaa nukahtamaan.
Jos sinulla on vaikeuksia nukahtaa, voi aurinkolasien käyttäminen iltaisin olla ratkaisu pulmaan. Tämä on unitutkija Glenn Landryn vinkki, jota hän itsekin noudattaa. ”Alkaen kahdeksalta illalla, kaksi tuntia ennen kuin haluan mennä nukkumaan, käytän aurinkolaseja. Syy ei ole se, että tulevaisuuteni olisi niin kirkas, vaan koska koetan vältellä valoa. Koetan viestittää sisäiselle kellolleni, että päivä on tulossa päätökseensä”, Landry sanoi CBC Newsille. Landry tutkii unta tutkijatohtorina Brittiläisen Kolumbian yliopiston ikääntymisen, liikkuvuuden ja kognitiivisen neurotieteen laboratoriossa ja hänen mukaan liiallinen altistuminen valolle iltaisin voi sotkea kehon sisäisen kellon. ”Meillä on saatavilla keinotekoista valoa 24 tuntia päivässä”, hän kertoi. ”Meillä on läppärit seurassamme ja kirjoittelemme sähköpostia ja katsomme televisiota iltaisin. Ja saamme valoa myös öisin, mikä vaikuttaa vuorokausirytmiin”, hän lisäsi. CBC Newsin mukaan valon välttely iltaisin on vain puolet taistelusta univaikeuksia vastaan. Ihmisiltä, jotka eivät altistu tarpeeksi valolle päivän aikana, menee ohi tärkeitä merkkejä aivoille. ”Ja sen pitkäaikaisvaikutuksia ei ole oikein arvioitu, mutta se ei voi olla hyvästä meille ja luultavasti johtaa vuorikausirytmin säätelyhäiriöiden lisääntymiseen”, Landry kertoi. Seuraavan kerran siis kun huomaat vuorokausirytmisi olevan sekaisin tai sinulla on vaikeuksia saada unta, kokeile auttaisiko aurinkolasien käyttäminen lampaiden laskemisen sijaan.Mitä mieltä olet Landryn vinkistä? Kommentoi alla!
Lähde: CBC NewsLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän