Huonosti nukutut yöt voivat olla yksi mielenterveysongelmien aiheuttauja.

Huonosti nukutut yöt mielletään usein erilaisten mielenterveysongelmien, kuten masennuksen, oireeksi. Tutkimuksen mukaan nukkuminen voi kuitenkin olla myös syy siihen, miksi tällaisia ongelmia ylipäänsä kehittyy ihmisille, kertoo Business Insider.

Oxfordin yliopiston Sleep and Circadian Neuroscience Instituten tutkimuksessa tutkijat pyrkivät parantamaan 3 755 yliopisto-opiskelijan unta. Jokaisella osallistujalla oli Business Insiderin mukaan todettu unettomuus.

Osallistujat jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään. Toinen ryhmä käytti Sleepio-sovellusta, joka hyödyntää kognitiivinen käyttäytymisterapiaa yöunien parantamiseksi ja toinen ryhmä jatkoi jo aiemmin käyttämiensä hoitokeinojen parissa.

Business Insiderin mukaan tarkoituksena oli nähdä, oliko tällä mitään vaikutusta sillä hetkellä kehittyville mielenterveysongelmille, kuten vainoharhaisuudelle, ahdistukselle ja masennukselle.

Kognitiivista käyttäymisterapiaa saaneen ryhmän jäsenet osoittivat unettomuuden selvästi vähentyneen, heidän vainoharhaisuuden ja hallusinaatiokokemukset vähenivät hieman ja heidän masennus, ahdistus, painajaiset, psykologinen hyvinvointi ja kotona toimiminen parantuivat.

”Tulokset eivät ole yllättäviä tiimillemme. Mutta ne kääntävät päälaelleen perinteisen näkökulman, että univaikeudet ovat joko oire tai toissijainen seuraus muista mielenterveysongelmista”, päätutkija, Oxfordin yliopiston kliinisen psykologian professori Daniel Freeman kertoi Business Insiderille.

”Uniongelmat vaikuttavat olevan osa mielenterveysvaikeuksien aiheuttajien kompleksia pakkausta. Huonot yöunet aiheuttavat tuplasti vaikeuksia mielellesi: se vaikuttaa sekä siihen, mitä ajattelet ja miten ajattelet sen”, professori lisäsi.

Freeman selitti, että huonosti nukutut yöt voivat johtaa siihen, että ajatukset menevät alakuloisiin, kauheisiin asioihin, kun taas aivojen käsittely pyrkii kohti toistuvan negatiivisen ajattelun kehää.

”Pohjimmiltaan häiriintyneen unen psykologiset seuraukset ovat siinä, että meillä on negatiivisia ajatuksia ja jäämme niihin jumiin”, Freeman sanoi.

Freemanin mukaan tämä aiheuttaa monia heijastusvaikutuksia, kuten mielialan laskua, ahdistusta, surumielisyyttä ja ärsyyntyneisyyttä. Tämän lisäksi muutoksia voi tapahtua siinä, miten ajattelee ympärillään olevista ihmisistä ja epäileminen ja vaikeudet luottaa kasvavat.

”Ja mitä enemmän mielemme ovat vaikeuksissa, sitä huonommaksi yöunet menevät”, professori totesi.

Freeman kertoi, että mitä pidempään uniongelmat jatkuvat, sitä suuremmat psykologiset seuraukset ovat. Tämä kuitenkin vaikuttaa jokaiseen ihmiseen eri tavoin ja toiset pystyvät toimimaan huonoja yöunia vastaan paremmin kuin muut.

”Psykologiset seuraukset korostavat meidän jo olemassa olevia haavoittuvaisuuksia. Huonot unet pahentavat epävarmuuksiamme. Joten jos meillä esimerkiksi on yleisesti taipumus olla ahdistuneita tai surkeana, huonosti nukutut yöt tuovat näitä tuntemuksia esiin”, Freeman sanoi.

Business Insiderin mukaan tutkijat haluavat seuraavaksi paremmin ymmärtää mekanismit, jotka yhdistävät unettomuuden ja mielenterveysongelmat sekä testata löydöksiään tutkimuksissa ihmisten kanssa, ketkä käyttävät mielenterveyspalveluita.

”Meistä pitäisi tehdä myös töitä kliinisten palveluiden muovaamisessa, jotta uni saisi suuremman tärkeysasteen”, Freeman totesi.

Voit lukea tutkimuksesta lisää täällä.

Lähde: Business Insider

Kommentit

Kommenttia