Tyypillinen aikuinen sietää terveysongelmiaan viisi kuukautta ennen kuin hakee apua – osa odottaa jopa vuoden

Tutkimus selvitti, miten kauan ihmiset kestävät terveysvaivojaan ennen kuin hakevat niihin apua.
Lääkärissä käyminen ei ole monien mieleen, mitä tukee myös kyselytutkimuksen tulokset: keskiverto aikuinen nimittäin sietää huolestuttavia tai ärsyttäviä terveysvaivojaan yli viisi kuukautta ennen kuin hakee apua, kertoo The Independent.
Ihmiset saattavat pitkittää lääkäriin menoaan kuukausia tai jopa vuosia, vaikka kärsivät esimerkiksi selkävaivoista tai kuulo-ongelmista. Kyselytutkimukseen vastasi yli 2 000 aikuista, joista yksi 20:stä myönsi odottavansa vähintään vuoden ennen kuin hakee ammattilaiselta apua vaivoihinsa.
Kyselytutkimuksen mukaan yleisin siedetty vaiva on selkäkipu. 3. maaliskuuta vietetyn kansainvälisen kuulopäivän alla teetetty tutkimus toi ilmi, että monet jättävät myös huomiotta huonon näön, päänsäryt, kuulon heikkenemisen ja ruoansulatusvaivat.
”On huolestuttavaa huomata, miten pitkään ihmiset ovat hakematta apua ammattilaiselta sekä se, että vaivat, kuten kuulovaurio, ovat niiden joukossa”, tohtori Hilary Jones sanoi.
”Tällä oireella on nykyisin vahvat kytköksest muihin vakaviin terveysongelmiin, kuten dementiaan, masennukseen, sydänterveyteen ja diabetekseen”, hän jatkoi.
”On tärkeää käydä tarkistuttamassa sinua huolestuttavat asiat niin aikaisin kuin mahdollista”, Jones lisäsi.
The Independentin mukaan lähes puolet kyselytutkimukseen osallistuneista ovat pitkittäneet lääkärikäyntiä, koska eivät halunneet hukata ammattilaisen aikaa. 42 prosenttia sen sijaan myönsi kieltäytyvänsä uskomasta ongelmia, kun ne ilmenivät.
Tulokset paljastivat myös, että neljä kymmenestä myönsi, että kun oiretta ei hoitanut heti, kun se ilmeni, pääsi tilanne pahenemaan ennen kuin se lopulta hoidettiin. Yli yksi viidestä kertoi riidelleensä läheisensä kanssa haluttomuudestaan mennä lääkäriin.
Tutkimuksen, jonka teetti Hidden Hearing, yhteydessä muistutetaan, että kuulosta pitäisi huolehtia samalla tavalla kuin verenpaineesta, kolesterolista tai näöstä ja tarkistuttaa se säännöllisesti. Alzheimer’s Research UK:n Laura Phippsin mukaan aivoilla on tärkeä rooli hyvän kuulon suhteen ja vaikeudet kuulemisen kanssa voivat olla kytköksissä dementian eri tyyppeihin.
Alta voit vielä lukea top 10 terveysongelmaa, joita ihmiset parhaillaan kyselytutkimuksen mukaan sietävät:
1. Selkäkipu
2. Huono näkö
3. Energian puute/verkkaisuus
4. Lihassärky
5. Päänsärky
6. Hammassärky
7. Vatsakipu
8. Ruoansulatus vaivat
9. Kuulovaivat
10. Akne/huono iho
Lähde: The Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?