Tutkimus: Äidin suosikkilapsi sisaruksiaan alttiimpi masennukselle

Myös äidin kanssa eniten riidelleet tai itsensä pettymykseksi äidin silmissä mieltäneillä masennusoireet olivat vahvat.
Äidin suosikkilapsena oleminen ei ehkä olekaan niin hyvä asia, Purduen yliopiston tutkijat kertovat. Tutkimuksen mukaan äidin suosikki on sisaruksiaan alttiimpi sairastumaan masennukseen aikuisena.
”Aikuiset lapset, jotka kertoivat olleensa emotionaalisesti läheisimpiä äidinsä kanssa, kertoivat myös vahvemmista masennusoireista”, tutkijat totesivat Journal of Gerontology: Social Sciences -journalissa julkaistussa tutkimuksessa.
Medical Dailyn mukaan helppoa ei kuitenkaan ole kellään, sillä pelkästään äidin suosikkilapsista ei kasvanut surullisia aikuisia.
”Masennusoireet olivat vahvemmat myös heillä, jotka pitivät itseään sinä sisaruksena, jonka kanssa äidillä oli eniten konflikteja tai kehen äiti oli eniten pettynyt”, tutkijat sanoivat.
Tutkimusta varten analysoitiin aikuisia lapsia ja heidän suhteitaan äiteihinsä 309 perheestä, joissa äidit olivat tutkimusprojektin alkaessa 65-75-vuotiaita. Tutkimusta tehtiin kahdessa vaiheessa seitsemän vuoden erolla.
Tutkijat perehtyivät lasten suosimisessa erityisesti neljään ulottuvuuteen: emotionaaliseen läheisyyteen, konflikteihin, ylpeyteen ja pettymykseen.
Medical Dailyn mukaan sisarukset jatkoivat itsensä vertailua toisiinsa keski-ikään asti. Tutkijoille selvisi, että surullisuuden pääsyy oli jatkuva arviointi ja arvostelu.
Ne aikuiset, jotka olivat läheisempiä äitiensä kanssa, kokivat enemmän jännitteitä sisarustensa suunnalta sekä kokivat vahvemmin vastuuta ikääntyvien äitiensä huolehtimisesta. Samalla äidinsä kanssa riidelleet tai pettymykseksi itsensä kokeneet myös kärsivät.
Newserin mukaan tutkijat epäilevät sisaruskateuden olevan masennuksen taustalla, mikä tarkoittaa, ettei äidiltä saatu huomio tai tuki voita negatiivista huomiota, jota lapsi on saanut kateellisilta sisaruksiltaan.
Tutkimuksessa ei löydetty eroavaisuuksia sukupuolen suhteen; sekä pojat että tyttäret kokivat samalla tavalla äidiltä saadun huomion painon – oli huomio sitten hyvää tai huonoa.
Lähde: Medical Daily, Newser
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin ankarasti sinua arvostellaan jo sekunneissa, kun tapaatte ensimmäistä kertaa
- Näin saat ihosi hehkumaan – 3 lähes ilmaista niksiä
- Tämä yllättävä asia voi paljastaa, että sinulla on syöpä – ota merkki vakavasti
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina