Tästä kehonosasta voi päätellä miehen peniksen koon – uusi tutkimustulos antoi vihdoin vastauksen
On tehty monenlaisia tutkimuksia, joissa on yritetty selvittää, onko jonkin kehonosan koolla yhteys peniksen kokoon.
Joskus on oltu sitä mieltä, että jalkojen koko liittyy peniksen kokoon. Aiemmin on myös uutisoitu, kuinka jokin asia miehen sormissa kertoo yhdeltä vilkaisulta, minkä kokoinen penis hänellä on. Tässä on ihan uusia tutkimustuloksia, jotka voivat tarjota luotettavamman ja tieteellisesti tarkemman peniksen koon indikaattorin.
Tulos ei tule kaikille yllätyksenä – tätä kehonosaa on epäilty ennenkin
Tähän japanilaisen tutkijaryhmän tutkimukseen osallistui 136 miestä, jotka kaikki olivat iältään 30–50-vuotiaita. Heille tehtiin erilaisia peniksen mittauksia, joissa huomioitiin esimerkiksi velttona oleva ja venytetty tila sekä kivesten ja eturauhasen paino.
Kun noiden mittausten jälkeen mitattiin myös muita kehon osia, yhden kehonosan mittaustuloksilla todettiin olevan selkeä yhteys peniksen mittaustuloksiin. Tuolla kehonosalla on epäilty olevan tätä tulosta ennenkin yhteys peniksen kokoon, mutta nyt siihen saatiin varmuus. Tämä kehonosa on nenä.
Tutkijat mittasivat nenän pituuden kummaltakin puolelta nenää, koska kasvot eivät ole aivan symmetrisiä, ja huomioivat niistä pidemmän mittauksen.
On mielenkiintoista, että pituus, paino eikä mikään muukaan mitattu kohde ollut yhteydessä peniksen pituuteen. Vain nenän pituus osoittautui hyväksi indikaattoriksi.
Lähde: Mens Health
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Näin rakennat lapsellesi vahvan itsetunnon – 8 asiaa, jotka jokaisen vanhemman tulisi muistaa
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon