Tämän horoskooppimerkin omaavilla oli aktiivisin seksielämä tänä vuonna

Horoskooppimerkit on laitettu järjestykseen sen mukaan, kenellä on ollut eniten toimintaa makuuhuoneen puolella.
Horoskoopit voivat kertoa sinuun liittyen paljon erilaisia asioita, kuten minkälainen ystävä olet, minkälainen on sinulle täydellinen aamiainen, mihin kaupunkiin sinun pitäisi matkustaa tai minkä horoskooppimerkin kanssa koet elämäsi parasta seksiä – jos siis uskot horoskooppeihin.
Nyt seksielämää ja kuukautiskiertoa seuraava Eve-sovellus on selvittänyt, minkä horoskooppimerkin omaavat henkilöt harrastivat eniten seksiä vuoden 2016 aikana. Hello Gigglesin mukaan yli 500 000 henkilöä kirjasi tietonsa sovellukseen tänä vuonna harrastamastaan seksistä ja tietojen perusteella vesimiehet olivat kaikista aktiivisempia sänkyleikeissä.
Myös neitsyet, härät, vaa’at ja kalat olivat säännöllisesti puuhastelemassa makuuhuoneen puolella, kun taas vähemmän aktiivisia olivat esimerkiksi skorpionit, vaikka merkki on yleensä mielletty horoskooppimerkeistä seksuaalisimmaksi. Kaikista vähiten aktiivisia olivat kuitenkin oinaat, jotka jäivät muiden jalkoihin seksin harrastamisen määrissä.
Vesimiehet saivat siis Eve-sovelluksen selvityksessä kunnian olla seksikkäin horoskooppimerkki vuoden 2016 osalta. Alta voit lukea, miten kaikki horoskooppimerkit sijoittuivat sovelluksen selvityksessä:
1. Vesimies (20. tammikuuta – 18. helmikuuta)
2. Neitsyt (23. elokuuta – 22. syyskuuta)
3. Härkä (20. huhtikuuta – 20. toukokuuta)
4. Vaaka (23. syyskuuta – 22. lokakuuta)
5. Kalat (19. helmikuuta – 20. maaliskuuta)
6. Jousimies (22. marraskuuta – 21. joulukuuta)
7. Kaksoset (21. toukokuuta – 20. kesäkuuta)
8. Kauris (22. joulukuuta – 19. tammikuuta)
9. Skorpioni (23. lokakuuta – 21. marraskuuta)
10. Leijona (23. heinäkuuta – 22. elokuuta)
11. Rapu (21. kesäkuuta – 22. heinäkuuta)
12. Oinas (21. maaliskuuta – 19. huhtikuuta)
Aiemmin olemme kertoneet, kuinka suomalaissinkut arvioivat itseään eri ominaisuuksien suhteen ja tämän perusteella eri horoskooppimerkkien edustajat laitettiin paremmuusjärjestykseen. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: Hello Giggles
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen