Suomen Apteekkariliitto: Sairaana ei pidä mennä apteekkiin – asiointi onnistuu myös verkossa

Useilla apteekeilla on verkkoapteekki, joka mahdollistaa asioinnin etänä.
Flunssaoireista kärsivien ei pidä tulla nyt itse apteekkiin, kertoo Suomen Apteekkariliitto. Tällä pyritään siihen, että muut asiakkaat ja apteekin henkilökunta välttyvät mahdolliselta koronavirustartunnalta.
Apteekkariliiton mukaan flunssaoireita potevien asiakkaiden kannattaa pyytää läheistään hoitamaan apteekkiasiointi puolestaan, ja sama koskee myös ikääntyneitä ja perussairauksia sairastavia. Useilla apteekeilla on myös verkkoapteekki, jossa on mahdollista asioida etänä.
Apteekkariliitto kertoo tiedotteessa, että reseptilääkkeitä hankittaessa toisen puolesta asioivalla pitää olla mukanaan potilaan Kela-kortti sekä tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voi myös tehdä puolesta asioinnin valtuutuksen.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kehottaa malttiin lääkkeitä ostettaessa. Fimea on myös ohjeistanut apteekkeja toimittamaan toistaiseksi vain yhden pakkauksen itsehoitoon tarkoitettuja kipu- ja kuumelääkkeitä asiakasta kohden.
”Ylisuuria kotivarastoja ei pidä koronaviruksen aiheuttamassa erikoistilanteessakaan hankkia varmuuden vuoksi”, tiedotteessa kerrotaan.
Apteekkariliiton mukaan Apteekki.fi-sivustolle päivitetään ohjeita kansalaisille ja sivustolla on myös linkit apteekkien verkkoapteekkeihin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia