Suklaan ystävät iloitkaa! Säännöllinen suklaan syöminen voi olla hyväksi aivoille
Suklaa voi auttaa suojaamaan kognitiivisia toimintoja normaalilta, ikääntymiseen liittyvältä heikentymiseltä.
Suklaan ystäville on tiedossa hyviä uutisia, sillä tutkimus kertoo suklaan syömisen voivan olla hyväksi aivoille. Telegraphin mukaan tutkimus on selvittänyt, että säännöllinen suklaan syöminen on yhteydessä parempiin kognitiivisiin toimintoihin. Appetite-journalissa julkaistua tutkimusta varten tutkijat perehtyivät aiemman tutkimuksen keräämiin tietoihin 968 henkilön ruokavaliosta ja sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä. Iältään 23-98-vuotiaat osallistujat saivat myös tehtäväkseen joukon testejä, jotka oli suunniteltu mittaamaan kognitiivisia toimintoja. Telegraphin mukaan säännöllisempi suklaan syöminen oli merkittävästi kytköksissä parempaan suoritukseen testeissä muun muassa työmuistin ja abstraktin järkeilyn suhteen. Tutkijat väittävätkin, että säännöllinen suklaan syöminen voi auttaa suojaamaan kognitiivisia toimintoja normaalilta, ikääntymiseen liittyvältä heikentymiseltä. Toisissa tutkimuksissa suklaan on havaittu olevan hyvästä sydämelle ja verenkierrolle, vähentävän halvausriskiä, alentaen kolesterolia ja suojaten ihoa auringon vahingoilta. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen