Ravitsemusterapeutti: Hampurilaisaterian sijaan kannattaisi syödä kaksi hampurilaista
Kaksi hampurilaista syödäkseen on kuitenkin luovuttava ranskalaisista.
Rekisteröity dieteetikko ja ravitsemusterapeutti Emily Field on antanut pikaruoan ystäville neuvon, joka on varmasti monien mieleen. Fieldin mukaan järkevin tapa nauttia pikaruokaa on tilata yhden hampurilaisen sijaan kaksi, kertoo The Independent. Tässä on kuitenkin mutta mukana, mikä ei tule miellyttämään ranskalaisten ystäviä, mutta hampurilaisten perään olevia se miellytänee: kaksi hampurilaista syödäkseen on luovuttava juuri ranskalaisista. The Independentin mukaan kyse ei ole kaloreista, vaan ruoan koostumuksesta. Proteiini pitää kylläisenä pidempään, hiilihydraatit antavat energiaa ja rasva auttaa imemään vitamiinit ja kivennäisaineet. Fieldin mukaan pikaruoalla herkuttelun salaisuus on se, että varmistaa pitävänsä nuo kolme asiaa tasapainossa. Hän totesi, että tällä tavoin on vähemmän ruokahimoja myöhemmin päivän aikana ja on vähemmän halua syöpötellä. ”Haluan ihmisten lähestyvän mitä tahansa ruokaa, mitä tahansa tilannetta ja tietävän, että he voivat silti tehdä vastuullisen valinnan vartaloaan ajatellen”, Field sanoi. Vartalossa rasvat ja proteiinit hidastavat hiilihydraattien pilkkomista sokeriksi. Tämä puskuroi insuliinin laskuilta ja piikeiltä, mikä voi johtaa syöpöttelyyn. The Independentin mukaan esimerkiksi murot ovat sellainen aamupalasyötävä, joka antaa energiapiikin, joka nopeasti haihtuu. Ravitsemusterapeutti kuitenkin vinkkaa, että lisäämällä joukkoon proteiinipitoista kreikkalaista jogurttia tai hieman pähkinöitä, auttaa se välttymään energiapiikin nopealta romahdukselta. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä