Puistossa vietetty aika tekee onnellisemmaksi – kohottaa mielialaa yhtä hyvin kuin joulu
Tviittejä analysoimalla tutkijat paljastivat, että puistoilla on hyvä vaikutus mielialaan.
Joulua kuvaillaan usein vuoden onnellisimmaksi ajaksi, mutta yhtä paljon iloa voi saada siitä, kun viettää aikaa puistossa. Vermontin yliopiston tutkimuksen mukaan paikallispuistossa kävely kohottaa mielialaa yhtä hyvin kuin joulu.
The Independentin mukaan yliopiston tutkijat analysoivat tuhansia Twitter-viestejä yli 4 600 ihmiseltä. Tviitit oli julkaistu 160 puistosta ja vehreältä alueelta (aukiot ja leikkikentät) San Franciscossa toukokuun ja elokuun välisenä aikana vuonna 2016.
Tutkijat etsivät tviittejä, joissa oli mukana iloa tai riemua ilmaisevia sanoja. Tviittejä verrattiin sitten samojen käyttäjien tviitteihin, jotka oli tehty ennen puistossa vietettyä aikaa sekä sen jälkeen.
Mitä isompi puisto, sitä parempi vaikutus
Tutkimustulokset osoittivat, että keksimäärin ihmiset käyttivät onnellisempia sanoja sekä ilmaisivat vähemmän negatiivisuutta puistossa ollessaan sekä jopa neljä tuntia puistossa vierailun jälkeen. Tutkimuksen mukaan mitä vihreämpi ja isompi puisto oli, sitä onnellisempia tviitit olivat.
”Puistoissa vierailu johtaa siihen, että ihmiset ovat onnellisempia”, tutkimuksen päätutkija Aaron Schwartz kertoi Thomson Reuters Foundationille.
Tutkijoiden mukaan tutkimus on ensimmäinen laatuaan. Se julkaistiin People and Nature -journalissa.
Yhtä hyvä vaikutus kuin joulupäivällä
Schwartzin tutkijaryhmä analysoi tviittejä hedonometrin avulla. Tämä nettityökalu mittaa isojen väestöjen onnellisuutta reaaliajassa laittamalla yli 10 000 yleistä englanninkielistä termiä järjestykseen asteikolla 1-9.
Työkalun mukaan ’laughter’ (nauru) on asteikon onnellisin sana tuloksella 8,5 ja sitä seuraavat ovat ’happiness’ (onnellisuus) ja ’love’ (rakkaus). Asteikon toisessa päässä on sanoja, kuten ’trapped’ (loukussa), ’kill’ (tappaa) ja ’jail’ (vankila).
Aiempi hedonometriin pohjautunut tutkimus selvitti joulun olevan vuoden onnellisin päivä Twitterissä. Vermontin yliopiston tutkimus paljasti, että puun alta lähetetyt viestit olivat 2,5 prosenttia keskimääräistä onnellisempia, mitä Schwartz kuvaili ’melko suureksi’ kasvuksi.
”Se on lähes vastaava kasvu kuin Twitter koko kokonaisuudessaan kokee joulupäivänä”, hän selitti.
Lääkkeeksi luonnossa vietettyä aikaa
The Independent kertoo, että tutkijoiden mukaan tutkimustuloksilla voi olla merkittäviä seuraamuksia kaupunkiasumisen tulevaisuudelle.
”Niin monet ihmiset maailman suurimmissa kaupungeissa kärsivät kuumemmista kaduista ja saastuneemmasta ilmasta, että pormestarit turvautuvat puihin ja uudelleenistutukseen luodakseen turvapaikkoja ihmisille, mitkä samalla auttavat planeettaamme hengittämään”, maailmanlaajuisen C40-kaupunkiverkoston kampanjojen päällikkö Donna Hume kommentoi.
Irlannissa, Dublinissa sijaitsevan Trinity College -yliopiston kasvitieteen asiantuntija Marcus Collie lisäsi, että tutkimus osoittaa positiivisen trendin, mikä on pitkään ollut tiedossa; luonto ja onnellisuus ovat kytköksissä toisiinsa.
”Jos voit ’määrätä’ luontokäynnin, ja tätä tapahtuu päivittäin, voit saavuttaa paljon terveyshyötyjä käytännössä ilman mitään henkilökohtaisia kustannuksia. Lisäksi koirasi ja lapsesi kiittävät sinua”, Collie totesi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Vastaavia päätelmiä on saatu myös suomalaistutkimuksesta, jonka mukaan jo viiden minuutin oleskelu metsässä riittää kohottamaan mielialaa. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää