Myös parisuhteet voivat kärsiä työsähköpostin tarkistamisesta vapaa-ajalla.

Jatkuvasti kotioloissa työsähköpostiaan seuraavat ihmiset kokevat, ettei se ole haitaksi heidän läheisille ihmissuhteilleen, mutta kumppanit ovat toista mieltä, paljastaa tutkimus. The Guardianin mukaan 31-40-vuotiaille kokopäivätyöntekijöille tehty kysely selvitti, että usein vapaa-ajalla sähköpostiaan lukeneet uskoivat, ettei tämä tapa aiheuttanut juuri ongelmia kotona, mutta heidän kumppaninsa olivat toista mieltä.

”Työntekijät itse vaikuttavat tietämättömiltä siitä, miten tämä vaikuttaa heidän kumppaneihinsa”, Virginia Techin William Becker kommentoi.

”He eivät näe sitä ongelmana, mutta heidän kumppaninsa sanovat, että se todella vaikuttaa parisuhteeseen”, hän jatkoi.

Becker päätti tutkia mitä tapahtuu, kun ihmiset kokevat itsensä pakotetuksi seuraamaan työsähköpostia työajan ulkopuolella. Lehighin ja Colorado State -yliopistojen tutkijoiden avulla Becker selvitti, että odotus tarkistaa viestejä kaikkina vuorokaudenaikoina riitti siihen, että työntekijät kertoivat suuremmasta ahdistuksesta ja huonosta terveydestä, minkä lisäksi heidän kumppaninsa kokivat stressitasojen kasvua.

Työ voi ottaa vallan elämässä

The Guardianin mukaan vaikka monet yritykset edistävät niin sanottua joustavaa työntekoa antamalla työntekijöille älypuhelimia ja jopa läppäreitä, todellisuus voi tarkoittaa sitä, että työ ottaa vallan ihmisten elämässä.

”Ongelma joustavuuden kanssa on siitä, että emme pysty lopettamaan sitä”, Becker kertoi.

Tutkimusta varten rekrytoitiin eri alojen työntekijöitä ja kyselyiden avulla tutkijat selvittivät työntekijöiden vapaa-ajan työsähköpostin käyttöä, ahdistustasoja sekä hyvinvointia ja sitä, miten paljon heillä oli konflikteja kumppaniensa kanssa. Lisäkyselyt annettiin työntekijöiden kumppaneille ja esimiehille.

Tutkimuksessa ilmeni, että eniten sähköpostiaan katsoneet kokivat eniten stressiä ja kertoivat alhaisimmat tulokset hyvinvoinnille. Vaikutus näkyi kuitenkin myös kotona, tehden kumppaneista stressaantuneempia.

”Ihmiset alkavat palaa loppuun”

The Guardianin mukaan Becker uskoo, että organisaatioiden täytyy tehdä enemmän auttaakseen työntekijöitään. Beckerin mukaan he voisivat asettaa kello 19 raja-ajaksi sähköpostoille, aloittaa viestivapaat ajat tai pitää vuoroja, joka varmistaisi ihmisten saavan vapaita iltoja – ja jos johtajien täytyy lähettää sähköpostia kello 23, voisivat he todeta, etteivät odota välittömästi vastausta.

Myös työntekijät itse voivat tehdä enemmän: sähköpostiaan illallisen aikana tarkistavat voisivat kysyä itseltään, onko tämä tapa todella tarpeen. Beckerin mukaan toinen vaihtoehto on kääntyä mindfulnessin puoleen siinä toivossa, että se auttaa ihmisiä olemaan täysin läsnä perheensä ja ystäviensä kanssa, kun he eivät ole nenä kiinni puhelimissaan.

”Jos käännämme huomion perheen kanssa puuhastelusta puhelimen tarkistamiseen, lähettää se sellaisen viestin, etteivät he ole yhtä tärkeitä”, Becker sanoi.

”Jos emme puutu tähän, se vain pahenee ja ihmiset alkavat palaa loppuun, lähteä organisaatioista ja heillä on paljon enemmän ihmissuhdeongelmia”, Becker huomautti.

Tutkimus julkaistiin Academy of Management Proceedings -journalissa. Voit tutustua siihen lisää täällä.

Lähde: The Guardian