Kunnon yöunet ovat tärkeät hyvinvointia ajatellen, mutta yllättävää kyllä, nukkuminen voi vaikuttaa myös palkkaasi.

Metro kertoo tutkimuksen osoittaneen, että nukumalla enemmän voi onnistua tienaamaan enemmän rahaa. Yhdysvaltalaistutkimus on selvittänyt, että alueilla, missä aurinko laskee aiemmin, ihmiset nukkuvat pidempään ja tämä taas vaikuttaa tilipussiin sitä lihottaen.

Metron mukaan nukkumalla vain yhden tunnin enemmän viikossa, palkka nousi 4,9 prosenttia pitkällä aikavälillä ja 15 prosenttia lyhyellä aikavälillä, mikä voisi johtua esimerkiksi ylennyksestä tai työpaikan vaihtamisesta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sinun pitäisi muuttaa alueelle, jossa aurinko laskee aiemmin vain saadaksesi paremman tilipussin. Metron mukaan vaikka tällaisilla alueilla asuvilla on taipumusta tienata paremmin, tasapainottuvat hyvät palkat korkeilla talohinnoilla.

Onneksi palkkaa parantavan vaikutuksen voi saada myös asumalla aurinkoisimmillakin alueilla; kunhan nukut enemmän. Tutkijoiden mukaan pidemmät yöunet vaikuttavat positiivisesti tuottavaisuuteen.

Metron mukaan tutkimuslöydökset pätivät parhaiten työntekijöihiin, jotka työskentelivät provisiopalkalla, sillä he, jotka menivät hyvin nukkuneina töihin olivat eloisampia ja onnellisempia ja näin saivat enemmän kauppoja tehtyä ja kasvatettua tienestejään.

Vaikka et olisi töissä provisiopalkalla, on hyvien yöunien vaikutus vain hyvä asia myös työskentelyäsi ajatellen. Metron mukaan univaje vaikuttaa kykyihisi ratkaista ongelmia, tuottavaisuuteen sekä onnellisuuteen.

Nukkumalla enemmän onnistut ratkaisemaan ongelmia paremmin, olemaan luovempi ja pysymään energisenä läpi päivän ja sinun seurassasi on myös miellyttävämpi olla. Nuku siis enemmän – tuskin tulet katumaan sitä.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.

Lähde: Metro

Kommentit

Kommenttia