Nautitko todella kuumia juomia? Se voi nostaa riskiäsi sairastua syöpään
Maailman terveysjärjestö WHO:n alaisen laitoksen tutkimus paljasti erittäin kuumien juomien vaikuttavan syöpäriskiin.
Kielen polttaminen ei ole ainoa sivuvaikutus, joka todella kuumien juomien nauttimisella voi olla. Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos IARC on julkaissut selvityksen, jonka mukaan erittäin kuumien juominen nauttiminen voi nostaa riskiä sairastua syöpään. Women’s Healthin mukaan 23 kansainvälistä tiedemiestä analysoi kaiken saatavilla olevan datan kuumien juomien, kuten kahvin ja teen, karsinogeenisuudesta. Tutkijoille kävi ilmi, että mikä tahansa yli 65-asteinen juoma on ihmisille luultavasti karsinogeeninen, syöpää aiheuttava. Kuuman juoman nauttiminen voi aiheuttaa palovammoja sen kulkiessa kohti vatsaa ja voi näin tehdä sinusta alttiimman ruokatorven syövälle – vaikka nauttisit terveellistä yrttiteetä, Women’s Health kertoo. Maailman terveysjärjestö WHO:n alaisen IARC:n selvityksen valossa onkin hyvä idea kiinnittää huomiota siihen, kuinka kuumana nautit kuumat juomasi. Vesi kiehuu tunnetusti sadassa asteessa, joten asiantuntijat suosittelevat antamaan kahvisi tai teesi jäähtyä muutaman minuutin, jotta sen karsinogeeninen riski poistuu. IARC:n tutkimus julkaistiin The Lancet -journalissa ja voit lukea siitä lisää täältä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää