Naiset tarvitsevat enemmän unta kuin miehet

Pidemmät yöunet ovat naisille tarpeen, koska naisten aivot tekevät enemmän töitä päivän aikana kuin miesten.
Tutkijat ovat paljastaneet, että naiset tarvitsevat noin 20 minuuttia enemmän unta kuin miehet – kiitos monimutkaisempien aivojensa. Tutkimuksen mukaan naisten aivot tekevät enemmän töitä päivän aikana.
Tutkimusta tehneen uniasiantuntija Jim Hornen mukaan nukkuessa aivot saavat toipua sekä korjata itseään. Tarvittavan unen määrään vaikuttaa päivän aivotoimintojen monimutkaisuus ja intensiivisyys.
”Mitä enemmän käytät aivojasi päivän aikana, sitä enemmän niiden pitää toipua ja sen myötä tarvitset enemmän unta”, tutkija sanoi.
”Naisilla on tapana tehdä montaa asiaa yhtä aikaa ja he ovat joustavampia, joten he käyttävät enemmän aivojaan kuin miehet. Tämän takia unitarve on suurempi”, Horne kertoi.
Miehetkin saattavat tarvita pidempiä yöunia, mutta Hornen mukaan siihen vaikuttaa miehen ammatti; monimutkaisissa töissä, jotka sisältävät paljon päätösten tekemistä ja luovaa ajattelua, olevat miehet tarvitsevat keskiverto miestä enemmän unta.
Naisilla todettiin tutkimuksessa myös huonoista yöunista johtuvia sivuvaikutuksia, joita ei ollut miehillä. Tällaisia sivuvaikutuksia olivat kohonnut psyykkisen ahdistuksen taso sekä enemmän vihamielisyyden, masennuksen ja suuttumuksen tunteita.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä