Nainen, syötkö paljon punaista lihaa säännöllisesti? Tutkimus selvitti: Se voi kasvattaa endometrioosiin sairastumisen riskiä

Endometrioosiin sairastumisen riski voi laskea, jos syö vähemmän punaista lihaa.
Punainen liha kuuluu monen naisen ruokavalioon, mutta syömällä sitä paljon ja säännöllisesti voi kasvattaa omaa riskiä sairastua endometrioosiin. American Journal of Obstetrics and Gynecologyssa ilmestyneen tutkimuksen mukaan naisilla, jotka syövät punaista lihaa kahdesti päivässä, on 56 prosenttia suurempi todennäköisyys endometrioosioireiden kehittymiselle kuin heillä, jotka syövät lihaa kerran viikossa tai harvemmin, uutisoi Metro.
Tutkimukseen osallistui lähes 82 000 naista, joista seurattiin vuodesta 1991 vuoteen 2013. Heidän ruokavaliotaan arvioitiin kyselyillä neljän vuoden välein.
”Punaisen lihan kulutus voi olla tärkeä, muokattavissa oleva riskitekijä endometrioosille”, Washingtonissa sijaitsevan Fred Hutchinson Cancer Research Centerin tutkijat totesivat.
Endometrioosissa, eli kohdun limakalvon sirottumataudissa, kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella. Terveyskirjaston mukaan sitä on tavallisesti vatsakalvon pinnalla pikkulantiossa, emättimen ja peräsuolen välissä tai munasarjojen pinnalla ja nämä pesäkkeet aiheuttavat kudokseen kroonisen tulehdusreaktion.
Pesäkkeet reagoivat kohdun limakalvon kaltaisesti kuukautiskierron aikana, mikä aiheuttaa sairauteen liittyvät oireet, joista tavallisin on alavatsakipu, mutta myös muita kipuja voi ilmetä sekä vuotohäiriöitä ja lapsettomuusongelmia. Endometrisoosi on yleinen sairaus, jota Terveyskirjaston mukaan esiintyy noin kymmenellä prosentilla naisista, mutta sen perussyytä ei tunneta.
Metron mukaan tätä tutkimusta tehneet tutkijat ovat tuoneet esiin, että runsas punaisen lihan syöminen voi vaikuttaa hormoneihin, jotka laukaisevat endometrioosin.
Tutkimus ei ole ensimmäinen, jossa on nostettu esiin punaisen lihan syömisen negatiiviset vaikutukset terveyteen. Metron mukaan Leedsin yliopiston tutkimus totesi huhtikuussa 2018, että runsaasti punaista lihaa sisältävä ruokavalio voi kasvattaa suolistosyöpien riskiä naisilla, kun taas vuoden 2018 alussa Glasgow’n yliopiston tutkimus toi ilmi, että keski-ikäisillä naisilla, jotka syövät kolme palaa pekonia viikossa, on suurempi riski rintasyöpään sairastumiselle.
Voit tutustua endometrioosiyhteyden löytäneeseen tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?