Musiikkia särkyneelle sydämelle: Tämä soittolista tutkitusti helpottaa sydänsurujasi
Hieman alle 4 tuntia kestävälle soittolistalle on laitettu lähes 60 kappaletta.
Musiikilla on melkoinen kyky vaikuttaa ihmisiin. Tutkimuksillakin on muun muassa osoitettu, että musiikin kuunteleminen voi auttaa nukahtamaan nopeammin sekä parantaa seksielämääsi, itkeminen surullista musiikkia kuunnellessa saa olon tuntumaan paremmalta ja mielenterveys tykkää, kun kuuntelet musiikkia yli tunnin päivässä.
Ei siis ole ihme, että musiikista voi olla apua myös silloin, kun sydän on särkynyt ja käy läpi eroa. Sydänsuruja varten on laadittu jopa soittolista, joka tutkitusti helpottaa oloa.
Cosmopolitanin mukaan joukko tutkijoita ja musiikkipsykologeja on yhteistyössä Amazon Musicin kanssa luonut erosoittolistan, joka on tehty auttamaan toipumaan sydänsuruista. Soittolistan nimi onkin kuvaava: Heartbreak Recovery.
”Musiikilla ja kaikilla sen elementeillä – tempo, rytmi ja lyriikat – on voimakas emotionaalinen vaikutus”, toteaa saksalainen musiikkipsykologi Michael Oehler, joka oli mukana koostamassa soittolistaa.
Lähes neljä tuntia kestävällä soittolistalla on kappaleita, jotka sopivat erosta ja särkyneestä sydämestä toipumisen neljään eri vaiheeseen, eli suruun, eron kieltämiseen, eron hyväksymiseen ja eteenpäin jatkamiseen. Kappaleet voivat nostaa tunteet pintaan, kenties itkettävätkin, sekä voimaannuttavat.
Jos alle upotettu soitttolista ei näy, löydät sen täältä. Jos käytät jotain muuta tapaa musiikin kuunteluun kuin Amazon Musicia, voit koostaa itse samaisen soittolistan itsellesi haluamallasi tavalla.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Myöhästytkö jatkuvasti? Tausta voi juontaa juurensa lapsuuteen
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi
- 9 hyvin pientä tapaa, jotka tuovat mielenrauhaa ja selkeyttä hektiseenkin arkeen
- Haaveiletko vauvasta? Vastaa ensin näihin kahdeksaan kysymykseen rehellisesti
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- 7 merkkiä, joista voit päätellä, onko läheiselläsi alkoholiongelma
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Vaivaako kuiva iho joka talvi? Ratkaisu voi löytyä ihan muualta kuin purkeista
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- 11 asiaa, joista vain onnettomat ihmiset valittavat – onnelliset osaavat olla jopa kiitollisia
- Nämä huomaamattomat merkit paljastavat, että kumppani yrittää manipuloida sinua syyllistämällä