Volat kaakkoon! Musiikin kuuntelu voi parantaa seksielämääsi
Tutkimuksen perusteella musiikin kuuntelu voi johtaa seksielämän aktiivisuuden parantumiseen.
Musiikilla voi olla suuri vaikutus tunteisiin ja mielialaan. Sonoksen ja Apple Music:in sponsoroiman ’Music Makes it Home’ -tutkimuksen mukaan musiikin kuuntelulla ilman kuulokkeita on myös positiivinen vaikutus seksielämään ja parisuhteeseen. Tutkimusta varten 30 000 ihmistä ympäri maailman pyydettiin kuuntelemaan musiikkia kotonaan viikon ajan niin paljon kuin heitä vain huvitti. Osallistujien sykettä ja aktiviteetteja sekä sitä, missä osissa kotiaan he olivat, seurattiin teknologian avulla. Tutkimuksessa ilmeni, että musiikin kuuntelu vaikutti seksielämään tehden siitä aktiivisemman. Tutkimuksen mukaan osallistujat harrastivat 67 prosenttia enemmän seksiä. Tutkimuksen mukaan musiikin kuuntelu sai myös osallistujat enemmän tunteikkaalle ja hempeälle tuulelle, sillä 24 prosenttia osallistujista sanoi sanoneensa toiselle henkilölle ’Minä rakastan sinua’ vain kuulemansa kappaleen takia. Osallistujat myös sanoivat rakkaudentunnustuksia lähes 50 prosenttia enemmän, kun kuuntelivat musiikkia. Tutkimuksen löydökset eivät jää vielä tähän. Sen mukaan 59 prosenttia osallistujista sanoi, että toisten ihmisten soittaessa rakastamiaan kappaleita, heistä tulee enemmän viehättäviä. Tämän lisäksi etäisyys samassa taloudessa asuvien välillä laski 12 prosentilla sen viikon aikana, kun musiikkia kuunteli ääneen. Tutkimuksen valossa kannattaa siis laittaa lempibiisit soimaan, niin sanotusti laittaa volat kaakkoon – oma asuinympäristö huomioon ottaen – ja katsoa, minkälainen vaikutus musiikin kuuntelulla on sinun kohdallasi. Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 70- ja 80-lukujen lapset muistavat nämä 5 asiaa – nykyajan lapsille ne ovat jo vieraita
- Nämä 8 tapaa saavat muut arvostamaan sinua vähemmän
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä