Masennus voi aiheuttaa muistiongelmia, paljastaa tutkimus
Kuva: Fotolia
Masennus voi aiheuttaa muun muassa univajetta ja lisää stressitasoja, minkä lisäksi se voi vaikuttaa myös muistiin.
Tutkimuksen mukaan masennusta sairastavien voi olla vaikea erottaa samankaltaisia muistikuvia toisistaan, kertoo The Independent. Yhdysvaltalaisen Brigham Youngin yliopiston tutkijat lähtivät selvittämään, onko masennuksen ja muistihäiriöiden välillä korrelaatiota. Kyseessä olevaa muistihäiriötä (memory interfenrence) tapahtuu The Independentin mukaan sillon, kun henkilö huomaa, ettei pysty täysin omaksumaan uutta tietoa aiempien muistikuvien tai ajatuksien takia. Brigham Youngin yliopiston psykologian laitoksen professorit Donald Shelton ja Brock Kirwan teettivät 98 aikuiselle testin, jossa heidän piti erottaa kuvioita toisistaan. Osallistujien täytyi myös täyttää kyselyt, joissa arvioitiin heidän masennuksen ja ahdistuksen tasoja sekä muita tekijöitä, kuten unenlaatua ja kuinka paljon he harrastivat liikuntaa. The Independentin mukaan tutkijat huomasivat, että ne osallistujat, joilla masennustulokset olivat suuremmat, saivat todennäköisemmin alhaisemmat tulokset erotustestissä. Suuremmat masennustasot omanneilla osallistujilla oli vaikeuksia tehdä ero samankaltaisen objektien välillä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osallistujat kärsisivät amnesiasta. Sen sijaan joitakin yksityiskohtia heidän muististaan voi puuttua heikentyneen mielenterveyden takia. ”Aivoissa on kaksi aluetta, joissa uusia aivosoluja kasvaa”, sanoi professori Kirwan. ”Toinen on hippokampus, joka liittyy muistiin. Vaikuttaa siltä, etä tämä kasvu vähenee masennustapauksissa”, hän jatkoi. Tuoreempi tutkimus Illinoisin yliopistosta sen sijaan paljasti, että ne henkilöt, jotka koettavat tukahduttaa negatiiviset tunteensa, voivat pystyä vähentämään negatiivisten muistojen vaikutusta. Tutkijat toivovat, että heidän löydöksensä voisivat johtaa parempiin hoitoihin masennuspotilaiden kohdalla. Voit lukea lisää Brigham Youngin yliopiston tutkimuksesta täällä ja Illinoisin yliopiston tutkimuksesta täällä. Lähde: The IndependentLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ikäero voi ratkaista suhteen kohtalon – tämä luku lisää eroriskiä
- Laihduttajan muistilista: 18 ruokaa, joilla vauhditat rasvanpolttoa luonnollisesti
- Jos silmäsi ovat siniset, suosi ensisijaisesti näitä sävyjä pukeutumisessa
- Mikä muhkeissa muodoissa viehättää? Miehet listaavat heti 13 syytä
- Pidän työpöydälläni kahta halkaistua sitruunaa – sama niksi toimii myös makuuhuoneessa
- Spermaa on käytetty näihin 7 asiaan – osa ideoista jakaa rajusti mielipiteet
- Aloita päivä sitruunavedellä – 10 hyvää syytä kokeilla heti huomenna
- Yli 50-vuotias nainen, tarkista kaappisi – nämä ovat yleisimmät tyylimokat
- Kuulet nämä lauseet vain, jos sinua arvostetaan aidosti
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Nämä ovat top 3 seksikkäintä horoskooppimerkkiä – kuuluuko omasi joukkoon?
- Kärsitkö kuivasta ihosta aina talvisin? Näillä keinoilla katkaisin ihottavan kierteen
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä