Maksuton ehkäisykokeilu laski selvästi raskaudenkeskeytyksen riskiä – abortit vähenivät eniten nuorilla
Vantaan maksuton ehkäisykokeilu vähensi etenkin teini-ikäisten tekemiä abortteja.
Maksuttoman pitkävaikutteisen ehkäisyn käyttö madalsi raskaudenkeskeytyksen riskiä 80 prosenttia Vantaalla, ilmenee Helsingin yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta. Lisäksi raskaudenkeskeytysten määrä laski etenkin nuoremmissa ikäluokissa.
Vantaa on tarjonnut vuodesta 2013 asti kaikille naisille mahdollisuutta saada ensimmäinen pitkävaikutteinen ehkäisymenetelmä maksutta. Pitkävaikutteisia ehkäisymenetelmiä, kuten ehkäisykapseleita tai -kierukoita, on voinut saada maksutta kaupungin kunnallisissa ehkäisyneuvoloissa.
Tutkimustulosten mukaan maksuttoman pitkävaikutteisen ehkäisyn aloitukset kasvoivat kaikissa ikäryhmissä. Etenkin ne naiset, jotka olivat synnyttäneet aikaisemmin tai joilla oli ollut raskaudenkeskeytys, aloittivat maksuttoman ehkäisyn.
”Tutkimus osoittaa, että maksuttoman pitkävaikutteisen ehkäisyn valinneilla naisilla raskaudenkeskeytyksen riski oli huomattavasti, 80 prosenttia, matalampi verrattuna naisiin, jotka eivät aloittaneet maksutonta pitkävaikutteista ehkäisyä mahdollisuudesta huolimatta”, lääketieteen lisensiaatti Frida Gyllenberg sanoo.
Teini-ikäisillä abortit vähenivät eniten
Väitöstutkimuksen mukaan maksuton ehkäisy laski raskaudenkeskeytysten ilmaantuvuutta väestötasolla. Tutkimuksessa selvisi, että eniten abortit vähenivät nuorilla: 15–19-vuotiailla raskaudenkeskeytykset vähenivät 36 prosenttia.
Hieman vanhemmilla, 20–24-vuotiailla, aborttien määrä laski 14 prosenttia. Sen sijaan 25–44-vuotiaiden naisten ikäluokassa muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
”Vantaan ehkäisyohjelma lähes nelinkertaisti maksuttoman pitkävaikutteisen ehkäisyn käytön 15–19-vuotiailla, ja tätä vanhemmilla naisilla käyttö kaksinkertaistui”, Gyllenberg kertoo.
”Lisäksi alle 25-vuotiailla pitkävaikutteisten menetelmien tarjoaminen ilmaiseksi oli myös kustannustehokasta”, hän lisää.
Väitöstutkimuksessa tutkittiin maksuttomien pitkävaikutteisten ehkäisymenetelmien tarjoamisen vaikutuksia Vantaalla vuosina 2013-2014, ja tutkimuksessa olivat mukana kaikki Vantaalla asuvat 15-44-vuotiaat naiset. Voit tutustua väitöstutkimukseen lisää täällä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus