Korona tuli suomalaisten uniin: Painajaisissa pandemiateemoja tartunnoista maailmanloppuun
Uudessa tutkimuksessa saatiin tietoa, miten korona on näkynyt ihmisten unissa sekä stressitasoissa.
Koronavirus ja sen aiheuttama poikkeustila ovat heijastuneet suomalaisten näkemiin uniin, selviää Helsingin yliopiston Sleep & Mind -ryhmän tutkimuksesta. Tutkimuksessa havaittiin, että koronavirus oli vaikuttanut yli puoleen raportoiduista pahoista unista.
Tutkimus perustuu unien joukkoistamiseen. Yli 4 000 ihmistä vastasi COVID-19-poikkeusolojen kuudennella viikolla Helsingin Sanomissa julkaistuun kyselyyn unista kertovan artikkelin yhteydessä, ja noin 800 vastaajaa kertoi myös näkemistään unista.
”Oli mielenkiintoista havaita toistuvia unisisältöjä, jotka heijastivat COVID-19-poikkeusolojen apokalyptistä tunnelmaa”, professori Anu-Katriina Pesonen, Helsingin yliopiston Sleep & Mind -tutkimusryhmän johtaja kertoo.
”Tulokset antoivat meille mahdollisuuden spekuloida, että unien näkeminen poikkeuksellisissa olosuhteissa on yksilöiden välisen jaetun tietoisuuden muoto”, hän jatkaa.
Tartuntoja ja maailmanloppua
Tutkimuksessa ilmeni, että yli puolessa painajaisista oli pandemiaan liittyvää sisältöä. Tällaisia olivat muun muassa epäonnistuminen turvavälien pitämisessä, koronavirustartunta, maskit ja suojavarusteet, dystopia ja maailmanloppu.
Unien analysoinnissa käytettiin apuna tekoälyä ja unien sisältö käännettiin suomen kielestä englanninkielisiin sanaluetteloihin. Tietokone rakensi tilastolliseen yhteisesiintyvyyteen perustuvia ”uniklustereita” usein esiintyvistä sana-assosiaatioista ja niiden verkostoista.
Esimerkiksi yhdessä uniklusterissa, joka nimettiin ”turvavälin huomiotta jättämiseksi”, oli sana-assosiaatioita, kuten virhe-halaus, halaus-kättely, kättely-rajoittaminen, kättely-etäisyys, turvaväli-unohdus, väkijoukko-rajoittaminen ja väkijoukko-juhlat.
”Tutkimuksessa käytetty laskennallinen analytiikka on uutta unitutkimuksessa. Toivommekin tulevaisuudessa näkevämme lisää tekoälyavusteista unien tutkimusta”, Pesonen toteaa.
Stressi kasvoi pandemian aikana
Sleep & Mind -ryhmän tutkimuksessa tehtiin myös havaintoja suomalaisten nukkumistavoista sekä stressitasoista pandemian poikkeusolojen aikana. Yli puolet vastaajista kertoi nukkuneensa enemmän kuin ennen, vaikka kymmenellä prosentilla oli vaikeampaa nukahtaa ja yli neljännes näki useammin painajaisia.
Helsingin yliopiston mukaan ei ole yllättävää, että yli puolet tutkimuksen osanottajista kertoi stressin lisääntyneen, mikä taas oli yhteydessä pahojen unien näkemiseen. Eniten stressaantuneilla oli myös enemmän pandemiasisältöisiä unia.
Tutkimus julkaistiin Frontiers in Psychology -lehdessä. Voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Kerroimme aiemmin, minkälaisia unia on nähty paljon koronapandemian aikana sekä mitä ne tarkoittavat. Voit lukea aiheesta lisää täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen