Käytätkö silmälaseja? Tästä syystä ne kannattaa vaihtaa piilareihin liikuntaa harrastaessa
Asiantuntijan vinkeillä teet liikunan harrastamiseta vaivattomampaa, vaikka käyttäisitkin arkena silmälaseja.
Moni on käynnistänyt tuoreen vuosikymmenen vauhdikkaasti liikunnan merkeissä. Silmälasit voivat kuitenkin haitata liikuntaharrastusta, sillä ne voivat valua ja häiritä keskittymistä sekä likaantua ja huuruuntua helposti.
Liikunnan harrastamisesta voi tehdä vaivattomampaa piilolinssien avulla.
”Toisin kuin herkästi kuvitellaan, piilolinssit sopivat lähes kaikille, ja ne ovatkin kätevä ratkaisu silmälaseja käyttävälle liikkujalle. Piilolinssien kohdalla ei tarvitse pelätä, että ne urheillessa rikkoontuisivat tai likaantuisivat silmälasien tapaan”, optikko-yrittäjä Jaana Ylätalo Forumin Specsaversilta kertoo.
”Piilolinssit eivät huuruunnu tai rajaa näkökenttää, jolloin esimerkiksi pallopelejä pelatessa on helpompi nähdä, mitä kentällä tapahtuu. Urheillessa tarvitsee monesti kahta kättä, ja itse suoritukseen on vaivattomampi keskittyä, kun silmälasien sangat eivät valu tai paina ohimoita”, hän jatkaa.
”Piilarit eivät sovi minulle” -väite pitää harvoin paikkansa
Ylätalon mukaan piilolinsseihin liitetään edelleen monia myyttejä: osa kuvittelee piilolinssien voivan vaikka sulaa tai kadota silmän taakse. Moni on myös vakuuttunut siitä, ettei omille vahvuuksille ole olemassa sopivia piilolinssejä, mutta todellisuudessa se pitää vain hyvin harvoin paikkansa.
”Jos silmissä on esimerkiksi voimakas karsastus, voi piilolinssien pitkäaikainen käyttö tuntua epämukavalta. Urheiluharrastuksiin sopivat piilolinssit löytyvät kuitenkin lähes kaikille – kymmenen tunnin sijaan niitä voi käyttää parin tunnin ajan ja ottaa liikunnan jälkeen pois. Kertakäyttölinssit ovat muutenkin liikkujalle paras vaihtoehto, sillä ne ovat aina puhtaat ja kirkkaat”, toteaa Ylätalo.
Specsaversin mukaan erilaiset aktiivisuusrannekkeet ja älykellot ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Kuntosaleilla näkyykin yhä enemmän sykettään seuraavia liikuntaharrastajia, jotka ovat tuoneet lukulasit mukanaan nähdäkseen rannekkeensa ilmoittamat lukemat.
”Ikänäön alkaessa vaivata on linssien valinnassa hyvä huomioida myös lähinäkö. Piilolinssejä saa onneksi myös monitehoisina, joten lukulasien kanssa sähläämistä ei tarvita! Sopivien linssien kanssa myös kännykän näytön, älykellon mittarit tai vaikka suunnistuskartan näkee hyvin”, Ylätalo sanoo.
Liikkuja, muista nämä!
- Kertakäyttölinssit ovat urheiluun varma valinta. Ne ovat aina puhtaat ja kirkkaat, eikä hyvin istuvaa piilolinssiä edes huomaa liikkuessa.
- Pidä varalinssit ja -lasit mukana. Kertakäyttöisten piilolinssien kanssa kannattaa muistaa, että ne ovat nimensä mukaisesti kertakäyttöiset, eikä niitä voi ottaa pois ja laittaa sitten takaisin. Uimisen tai hikoilemisen jälkeen piilolinssit on syytä vaihtaa tuoreisiin, joten vaihtolasien tai -linssien on aina hyvä kulkea mukana.
- Kokeile silmätippoja varsinkin, jos silmilläsi on taipumusta kuivua. Silmätipat kostuttavat silmää ja tekevät piilolinssien käytöstä mukavampaa. Silmätipoista hyötyvät varsinkin kuivasilmäiset, mutta ne ovat hyödylliset myös ulkona viimassa liikkuvalle.
- Hyvä käsihygienia on kaiken a ja o. Esimerkiksi puhdistusliinojen tai käsidesin kannattaa olla piilolinssejä käyttävän liikkujan vakiovaruste. Kun peset ja puhdistat kädet aina ennen piilolinssien vaihtamista, silmiin ei pääse tulehdusta aiheuttavia bakteereja.
- Suojaa silmät tarvittaessa myös aurinkolasein tai suojalasein. Esimerkiksi lasketellessa tai ulkona pyöräillessä kova tuuli voi saada silmät vuotamaan, ja suojalasit ovat usein tarpeen. Piilolinssit eivät vie tilaa lasien alla, eikä niitä käyttäessä tarvita erikseen voimakkuuksilla varustettuja aurinko- tai suojalaseja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi