Historiallinen potti: Roosa nauha -keräys teki jälleen ennätystuloksen kotimaisen syöpätutkimuksen hyväksi

Viime syksynä kampanjoitiin tuttuun tapaan kotimaisen syöpätutkimuksen puolesta.
Syöpäsäätiön vuosittainen Roosa nauha -keräys ylsi jälleen ennätystulokseen. Keräys sai viime syksyn aikana kokoon kotimaiselle syöpätutkimukselle 4,9 miljoonaa euroa.
Keräyksen tulos on yli puoli miljoonaa euroa parempi kuin edellisvuonna, minkä lisäksi se ylitti reilusti Syöpäsäätiön asettaman 3,5 miljoonan euron tavoitteen. Roosa nauha -keräyksen teemana oli tällä kertaa suolistosyövät.
Vuoden 2021 keräyksen Roosa nauhan suunnitteli Eva Wahlström, joka kiittelee keräykseen osallistuneita.
”Wau – huikea tulos! Kiitos kaikille keräykseen osallistuneille. Pidetään huolta toisistamme. On hienoa huomata, että näinä poikkeuksellisina aikoina ihmiset välittävät toisistaan”, Wahlström riemuitsee.
Vuonna 2003 perustetun keräyksen suosio on kasvanut jatkuvasti 2010-luvun alusta alkaen. Menestyksen johdosta keräyksen kohdetta on voitu laajentaa pelkän rintasyövän sijaan kaikkien syöpien tutkimukseen vuodesta 2020 alkaen.
Tulos yllätti
Syöpäsäätiön mukaan valtaosa keräyksen tuotosta kertyi rintanauhojen ja kampanjatuotteiden myynnistä. Wahlströmin suunnittelemia nauhoja ja rannekkeita myytiin lähes 439 000 kappaletta ja yhteistyökumppaneiden Roosa nauha -tuotteiden myynnillä kerättiin yli miljoona euroa syöpätutkimukselle.
Huippusuositun Roosa nauha Tanssii Tähtien kanssa -TV-ohjelman aikana kertyi kertalahjoituksia yli 1,1 miljoonaa euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle. Lisäksi yli 7500 henkilöä liittyi mukaan kuukausilahjoittajiksi.
”Vaikka tavoitteemme oli Eva Wahlströmin johdolla kaikkien aikojen knockout, tulos yllätti silti. Edes haastavat ajat eivät pidätelleet tukijoitamme, jotka näyttivät, että hyväntekeväisyyden rajat on tehty rikottaviksi”, Syöpäsäätiön varainhankintajohtaja Sari Meller sanoo.
”Huikea tulos on lahjoittajien, vapaaehtoisten, yrityskumppaneiden ja jokaisen tukijamme ansiota. Kiitos historiallisesta potista kuuluu heille”, hän iloitsee.
Syöpäsäätiö saa varansa lahjoituksista
Syöpäsäätiö tuki viime syksynä Roosa nauha -varoista tutkimusta 2,4 miljoonalla eurolla. Kaikkiaan säätiö on jakanut keräyksen historian aikana Roosa nauha -keräysvaroista tutkimusrahoitusta 14,5 miljoonaa euroa.
”Upea saavutus. Hienoa, että kampanja on onnistunut yli odotusten! Suuret kiitokset kuuluvat kaikille lahjoittajille. Kiitos, että osoititte ja osoitatte tukenne suomalaiselle syöpätutkimukselle. Ilman teitä ja säätiöiden tukea sitä ei tässä muodossaan olisi olemassa”, keräyksessä mukana ollut suolistosyövän asiantuntija, tutkija ja lääkäri Toni Seppälä kiittelee.
”Oli hienoa nähdä, miten positiivinen fiilis näinkin vaikean aiheen ympärille kehittyi, ja kuinka iso joukko vapaaehtoisia kantoi kortensa kekoon”, hän lisää.
Roosa nauha -keräyksen järjestävä Syöpäsäätiö on Suomen suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja ja säätiö saa varansa yksinomaan lahjoituksista. Syöpäsäätiön keräämillä varoilla tuetaan syöpätutkimusta, maan ympäri toimivien syöpäyhdistysten neuvontapalveluita ja vertaistukea sekä edistetään syövän ennaltaehkäisyä.
Lisätietoa Roosa nauha -keräyksestä löydät kampanjan omilta sivuilta täältä ja voit lukea lisää Syöpäsäätiöstä sekä tukea sen toimintaa täällä. Alla oleva kuva sen sijaan näyttää, miten keräyksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta.

Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?