Harva nainen tunnistaa munasarjasyövän oireet – lue, mihin kiinnittää huomiota

Suomessa munasarjasyöpään sairastuu vuosittain reilut 400 naista.
Vain harva nainen osaa tunnistaa yleiset munasarjasyövän oireet, selviää hyväntekeväisyysjärjestö Target Ovarian Cancerin teettämästä kyselystä. Kyselyyn vastasi tuhat naista.
Brittilehti Metron mukaan kysely paljasti, että vain yksi prosentti naisista tietää, että tihentynyt tarve käydä pissalla voi olla munasarjasyövän oire. Tämän lisäksi vain kolme prosenttia tiesi, että jatkuva kylläisyyden olo on myös mahdollinen oire ja noin viidennes tiedosti vatsakivun ja turvotuksen voivan olla merkkejä munasarjasyövästä.
Sen lisäksi, että monet naiset eivät tiedä munasarjasyövän oireita, on monilla väärä käsitys siitä, miten sen voi todeta. Kyselyn mukaan nimittäin 30 prosenttia luulee, että sen voi todeta irtosolunäytteellä eli Papa-kokeella.
Kyselyn tulosten valossa on tärkeää tuoda esiin munasarjasyövän oireita, jotta naiset osaavat hakeutua tarvittaessa lääkäriin. Munasarjasyövän havaitseminen varhaisessa vaiheessa parantaa selviytymistodennäköisyyttä viidellä vuodella tai enemmän.
Kaikki syövästä -sivuston mukaan munasarjasyöpään sairastumisen riski suurenee iän myötä: eniten sitä löydetään 60-64-vuotiailta naisilta, mutta sitä esiintyy myös nuorilla. Varhaisvaiheen munasarjasyöpä voi olla pitkään oireeton ja myöhemminkin oireilla vähän.
Munasarjasyöpä syntyy, kun munasarjojen kudoksen hyvänlaatuiset solut alkavat muuttua pahanlaatuisiksi. Kyseinen syöpä on naisten kymmenenneksi yleisin syöpä ja Suomessa siihen sairastuu vuosittain reilut 400 naista.
Metron mukaan munasarjasyövän mahdollisia oirieta ovat:
– Lantion tai vatsan alueen kipu
– Alituinen turvotus
– Vaikeuksia syödä / olo tuntuu kylläiseltä nopeasti
– Tihentynyt virtsaamistarve
– Väsymys
– Selittämätön laihtuminen
– Ruokahalun puute
Voit lukea lisää munasarjasyövästä Kaikki syövästä -sivustolta täällä.
Lähde: Metro, Kaikki syövästä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä