Aira Samulinin ”viruksentappotanssi” saa hyvälle tuulelle ja tanssijalan vipattamaan – katso video
”Viruksentappotanssi” on tehty 70-luvun discohitin tahtiin.
Sanotaan, että ikä on vain numero ja sanonta pitää paikkansa etenkin tanssinopettaja Aira Samulinin kohdalla. 93-vuotias Samulin laittaa edelleen jalalla koreasti ja keksii myös uusia tansseja, kuten ”viruksentappotanssin”.
Ikinuori tanssilegenda on julkaissut videon tästä ”viruksentappotanssista” YouTube-kanavallaan. Videolla Samulin ensin kertoo, että hän on ollut neljä kuukautta kotona ja liikkunut päivittäin musiikin mukaan.
”Tuli mieleen vanhat, hyvät ajat, jolloin tein muotitansseja. Nyt on mielessä tällainen diskomuotitanssivillitys”, Samulin sanoo nauraen.
Videolla Samulin antaa ohjeet, miten tanssi sujuu. Musiikiksi valikoitui 1970-luvun alun hitti, jota hän kertoo opettaneensa USA:ssa, Sapporon olympialaisissa ja Suomessa – kappaleen nimi on Popcorn.
”Ajattelin, että tämä olisi nyt Popcorona. Tämä on viruksentappotanssi”, Samulin sanoo.
”Vetää paremmin kuin 90 % nuoremmista klubilla”
Samulinin tanssi on otettu lämpimästi ja ilolla vastaan. Niin sosiaalisessa mediassa kuin videon kommenteissa siitä on kirjoitettu positiiviseen sävyyn.
”Olet Aira lahja tälle ihmiskunnalle”, kiittelee nimimerkki #27.
”Kun mietin mitä kaikkea ikinuori ja aina positiivinen Aira Samulin on nähnyt ja kokenut 93 vuoden aikana kyynistymättä, pysähdyn mielelläni kunnioittamaan hänen asennettaan keinuttelemalla hetken iloisena ja kiitollisena lanteitani”, kirjoittaa @IAdlercreutz Twitterissä.
”Aira vetää edelleen paremmin kuin 90% nuoremmista klubilla”, kommentoi Wenixi videota.
”Ei tuosta hymystä ja energisyydestä voi tulla kuin hyvälle mielelle! Kiitos päivän piristyksestä”, Pilkkukatti kommentoi.
”Jumankauta Aira Samulin rokkaa. Tuli hyvä fiilis”, kirjoittaa Sopuli useiden sydämien kera.
Harjoitus rytmitajulle
Tanssilegendan mukaan ”viruksentappotanssia” voi tanssia myös hitaampaan musiikkin tai hitaammalla rytmillä kuin mitä hän itse näyttää. Samulin kuvailee tanssia rytminharjoitustanssiksi, että tulisi hyvä rytmitaju.
”Mutta tällaisen minä olen tehnyt, minusta tämä oli kiva”, pirtsakka tanssinopettaja naurahtaa.
”Siitä tanssimaan vaan! Tätä mahtuu hyvin tekemään kotona, olohuoneessa, missä vaan ja diskossa! Tämä on kova hitti diskossa, uskon sen”, Samulin kannusta.
”Tästä tulee oikein hyvä, kaikki tanssimaan!”
Voit katsoa ”viruksentappotanssin” alta ja opetella Samulinin johdolla sen itsekin!
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota