Äidin kannattaa laulaa keskoselle kenguruhoidon aikana – tutkimus löysi merkittäviä hyötyjä

Vauvan ennenaikainen syntymä on stressaava kokemus, joka kohottaa riskiä äitien ahdistuneisuudelle ja saattaa vaikeuttaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksen kehittymistä.
Keskoselle laulaminen kenguruhoidon aikana vähentää äidin ahdistusta, selviää Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Lisäksi laulun ja kenguruhoidon yhdistelmällä keskoslapsen äidin on helpompi muodostaa yhteys vauvaansa.
Kenguruhoidossa keskosvauva asetetaan vanhemman rinnalle ihokontaktiin. Suomessa hoitomenetelmä on vakiinnuttanut asemansa osana keskosten standardihoitoa sen kehitystä tukevien vaikutusten vuoksi, ja se aloitetaan usein jo tehohoidon aikana heti, kun vauvan fyysinen vointi sallii kenguruhoidon.
”Tulokset osoittavat, että laulaminen kenguruhoidon aikana ennenaikaisen syntymän jälkeen voi tukea äitien hyvinvointia sekä äidin ja lapsen suhdetta luomalla vuorovaikutustilanteita ja edistämällä tunnetason yhteyttä”, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Kaisamari Kostilainen kertoo.
Kostilaisen mukaan aiemmat tutkimustulokset ovat näyttäneet, että äidin äänellä ja laululla on positiivisia vaikutuksia keskosena syntyneen lapsen kehitykseen ja ne voivat muun muassa tasapainottaa vauvan fysiologista vointia.
”Lisäksi useissa musiikkiterapiatutkimuksissa on osoitettu, että jo tehohoidon aikana kenguruhoidon aikainen musiikkiterapia ja äitien laulaminen voivat vaikuttaa myönteisesti erityisesti äiteihin laskemalla heidän ahdistuneisuuttaan”, hän sanoo.
Laulu paransi mielialaa
Helsingin yliopiston Laulava Kenguru -tutkimuksessa seurattiin 24 äitiä, jotka lauloivat tai hyräilivät kenguruhoidon aikana keskoslapselleen raskausviikkoja 33-40 vastaavan iän aikana, kun taas vertailuryhmässä 12 äitiä toteutetti kenguruhoitoa standardihoitona viikolle 40 asti ilman erityistä kehotusta laulamiseen. Musiikkiterapeutti opasti interventioryhmän vanhempia laulamaan keskosvauvan ikään sopivalla tavalla sekä tarjosi laulumateriaalia.
Äitien ahdistuneisuutta mitattiin intervention alussa sekä lopussa, ja laulujakson jälkeen lauluryhmän äidit täyttivät kyselylomakkeen laulukokemuksistaan. Molempien ryhmien äidit täyttivät päiväkirjaa, johon he merkitsivät päivittäisen intervention pituuden, ja kontrolliryhmän äidit myös tiedon kenguruhoidonaikaisesta ääniympäristöstä.
Tutkimustulosten mukaan lauluryhmän äideillä ahdistuneisuus oli tilastollisesti vähentynyt interventiojakson jälkeen verrattuna kontrolliryhmän äiteihin, jotka eivät päiväkirjojen mukaan laulaneet kenguruhoidon aikana. Kyselylomakkeella saatujen tulosten mukaan laulu vaikutti myönteisesti myös äitien mielialaan ja yleiseen hyvinvointiin.
Helsingin yliopiston mukaan yhteensä 18 äitiä (85 prosenttia) raportoi, että laulu paransi heidän mielialaansa, ja 14 äitiä (67 prosenttia) koki, että laulu auttoi heitä selviytymään vaikeassa tilanteessa. Vastaajista 16 (76 prosenttia) kertoi, että laulu ylipäätään paransi heidän hyvinvointiaan.
Laulamisesta tuli osa perheen rutiineja
Tutkimustulosten mukaan äidit kokivat, että laulu rentoutti sekä äitiä että lasta ja tuki äiti–lapsi-suhteen muodostumista. Yhteensä 19 äitiä (90 prosenttia) kertoi kyselyssä, että vauva reagoi kenguruhoidossa lauluun rentoutumalla.
Helsingin yliopiston mukaan 17 äitiä (80 prosenttia) vastasi, että vauva nukahti lauluun. Lähes kaikki (95 prosenttia) äidit kokivat, että laulaminen edesauttoi vuorovaikutusta lapsen kanssa ja helpotti emotionaalisen yhteyden syntymistä.
Tutkimuksen mukaan äidit lauloivat intervention aikana eniten, mutta 16 äitiä (76 prosenttia) ilmoitti myös toisen vanhemman laulaneen jonkin verran. Kaikissa aineiston perheissä toinen vanhempi oli isä, mutta isien aineistoa ei saatu kerättyä tarpeeksi analysointia varten.
Kaikki lauluryhmän äidit ilmoittivat jatkaneensa laulamista kotona intervention jälkeen. Laulamisesta tuli osa perheen päivittäisiä rutiineja.
Tutkimus on julkaistu Nordic Journal of Music Therapy -lehdessä ja voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?