”Vau, banaani!” – Herttainen taapero reagoi ilahtuneesti terveellisiin joululahjoihin
Lahjakassista löytyi suklaan ja karkkien sijaan terveellistä syötävää.
Harvassa lienevät ne lapset, jotka ilahtuvat, kun lahjapaketin kätköistä löytyy vihanneksia ja hedelmiä. Mason Reese on kuitenkin niin suuri kasvisten ystävä, että hän ei pystynyt peittelemään innostustaan, kun lahjakassista paljastui terveellistä syötävää. Viime vuoden joulukuussa kuvatulla videolla Mason poimii kassista ensin parsakaalin. ”Katsokaa, parsakaali”, hän hihkaisee ennen kuin hieman nuolaisee sitä. Seuraavaksi kassista löytyy banaani, kesäkurpitsa sekä lopuksi hammasharja ja kaikki lahjat vaikuttavat olevan pojalle oikein mieluisia. ”Kuvasimme videon tietäen, että Mason rakastaisi ’lahjoja'”, Lianne Reese kertoi Catersille. ”Kun video oli ohi, kysyi hän heti voidaanko valmistaa kesäkurpitsa ja hän halusi auttaa sen pilkkomisessa”, hän lisäsi. Catersin mukaan Masonilla diagnosoitiin viiden kuukauden ikäisenä dietaarinen proteiinin aiheuttama enterokoliitti (FPIES) ja monet syötävät saivat Masonin voimaan pahoin. Viime joulukuussa Mason läpäisi ruokatestin ja FPIES:iä ei enää ole. ”Vihannekset sopivat hänelle aina, joten hän söi niitä paljon”, Lianne sanoi. ”Onneksi hän pitää niistä niin paljon, joten hän kutsuu itseään herbivoriksi”, hän jatkoi ja paljasti parsakaalin olevan Masonin lempivihannes.Voit videon katsoa Masonin ilahtuneesta reaktiosta terveelliseen joululahjaansa artikkelin yltä.
Lähde: CatersLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Nännien stimulointi voi johtaa orgasmiin – näin se on mahdollista
- Kesä tulee – tarkista aurinkolasiesi kunto ja vältä nämä yleiset virheet
- Miksi seksi on parempaa hotellissa? Syy on yllättävän yksinkertainen
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Marttojen suosittu wc-pommi testissä – korvaa jatkossa kaupan pesuaineet
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin