Univaikeudet ovat yleisempiä naisilla – näillä pienillä arjen teoilla huollat untasi

Hyvin nukutut yöt ovat tärkeät terveyden ja hyvinvoinnin kannalta, mutta uniongelmat ovat yleisiä.
Kolme neljästä suomalaisesta (75%) kärsii ajoittaisista univaikeuksista, paljastaa Sana Pharma Medicalin teettämä kyselytutkimus. Uniongelmat ovat tutkimuksen mukaan yleisempiä naisilla kuin miehillä.
Kaikista huonoiten nukkuvat 18-34-vuotiaat sekä 45-54-vuotiaat suomalaiset. Molemmissa ikäluokissa toistuvista univaikeuksista kärsi noin kaksi kolmesta (62-64%) vastaajasta.
Tutkimuksen mukaan suomalaisten univaikeuksien pääasiallinen syy on huolet ja päässä pyörivät ajatukset. Jopa 49 prosenttia vastaajista koki, että päässä pyörivät ikävät ajatukset estävät heitä nukkumasta.
Suomalaisten yleisin uniongelma on tutkimuksen mukaan nukahtamisvaikeudet, jonka jälkeen yleisimpiä uniongelmia ovat yöheräämiset sekä liian aikaisin herääminen.
Unettomuus näkyy nopeasti
Terveystalo Fokus Unen erikoisyksikön univalmentaja ja sairaanhoitaja Anne Huutoniemen mukaan liian vähäinen uni lisää muun muassa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Lisäksi vähäisen unen myötä vastustuskyky alenee ja stressimekanismit jäävät päälle.
Unettomuus näkyy nopeasti myös kaikessa älyllisessä toiminnassa ja mielialassa. Liian vähäinen uni voi herkästi niin kutsutusti invalidisoida: se voi synnyttää noidankehän, joka vaikeuttaa oikein valitsemista ja terveellisistä elämäntavoista kiinnipitämistä.
”Usein ihminen jättää väsyneenä tekemättä asioita, jotka normaalisti tuovat mielihyvää ja hyvinvointia elämään. Tällöin hän esimerkiksi vähentää liikuntaa tai ei jaksa mennä harrastuksiin”, Huutoniemi kertoo.
”Univaje myös muuttaa ruokahalua ja riski ylipainoon sekä tyypin 2 diabetekseen kasvaa. Liikunta ja terveellinen ruokavalio taas parantaisivat unta”, hän muistuttaa.
Terveystalon mukaan unenhuolto on tärkeä osa unettomuuden lääkkeetöntä hoitoa. Laadukkaan unen eteen voi tehdä pieniä asioita arjessa aamusta aina seuraavaan aamuun asti – alla univalmentajan ohjeet hyvään uneen.
Unenhuolto alkaa jo aamulla
- Nouse ylös vuoteesta aina samaan aikaan, väsyneenäkin
- Ota avuksi luonnonvalo tai kirkasvalolamput
- Nauti terveellinen aamiainen, mielellään vähähiilihydraattinen
- Lisää liikuntaa aamuun, esimerkiksi työmatkalle
Unenhuoltoa päivästä iltaan
- Tauota työtäsi: lyhyetkin tauot laskevat liiallista ylivireyttä kiireisen päivän keskellä.
- Harrasta riittävästi liikuntaa (väh. 30 min) itsellesi sopivana ajankohtana.
- Ota aikaa myös itsellesi.
- Syö säännöllisesti päivän aikana, jotta vireystilasi säilyy tasaisena.
- Jos käytät nautintoaineita, käytä niitä kohtuudella.
- Jäsennä huoliasi: käytä tehtävälistoja tai kirjoita huolipäiväkirjaa.
Unenhuoltoa illasta yöhön
- Vähennä valoja illan aikana.
- Vältä sinulle tunnesisällöltään voimakkaita tekijöitä (esimerkiksi pelaamista) 1-3 h ennen nukkumaan menoa.
- Mene vuoteeseen vain väsyneenä.
- Syö riittävä mutta ei liiallinen iltapala. Hitaasti imeytyvät hiilihydraatit ja proteiinit sopivat hyvin iltapalaksi.
- Hyödynnä sinulle sopivia tapoja ja rituaaleja rauhoittumiseen, esimerkiksi meditaatiota.
Unenhuoltoa yöstä aamuun
- Älä katsele kelloa yöllä.
- Sängyssä ei ole hyvä pyöriä unettomana. Siirry vuoteesta sohvalle tai tee esimerkiksi lisää hengitys- ja rentoutumisharjoituksia, jos olet yli 20-30 minuuttia valveilla vuoteessa.
- Vältä esimerkiksi yöpalan syömistä yöllä: yönaikaisen toiminnan pitäisi olla samansuuntaista kuin nukkumisen.
Hae apua uniongelmiin
Terveystalon mukaan tilapäinen, alle kuukauden kestävä unettomuus kuuluu osaksi tervettä ja normaalia elämää. Apua on hyvä hakea siitä huolimatta heti, jos unettomuudesta on haittaa toimintakyvylle tai päiväaikaiseen vireyteen.
Tällä tavoin estetään unettomuuden muuttuminen hoitoa vaativaksi sairaudeksi eli unettomuushäiriöksi.
”Unettomuus voi tarkoittaa niin nukahtamisvaikeutta, aamuyön heräilyä kuin vaikeutta pysyä unessa. Unettomuuden syitä voi selvittää esimerkiksi univalmentajan vastaanotolla”, Huutoniemi kertoo.
”Univalmentaja auttaa korjaamaan uniongelmia erilaisilla kognitiivisten ja tietoisen läsnäolon menetelmillä, jotka ovat tutkitusti tehokkaita unettomuuden lääkkeettömiä hoitokeinoja”, hän päättää.
Sana Pharma Medicalin teettämän tutkimuksen toteutti Respons Analyse ja siihen osallistui tuhat 18-90-vuotiasta vastaajaa. Osallistujat valittiin satunnaisesti Respons Analysen ”The Response Panel” -nettipaneelin kautta ja he edustavat Manner-Suomen väestörakennetta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa