Tutkimus: Välimeren ruokavalio voi pidentää elinikääsi

Etenkin Italiassa ja Kreikassa perinteisesti noudatettu ruokavalio on tutkimuksen mukaan hyvästä DNA:lle.
Tutkimuksen mukaan Välimeren ruokavalion noudattaminen voi lisätä noin 4,5 vuotta elinikääsi. Muun muassa hedelmiin, vihanneksiin, täysjyvään ja oliiviöljyyn keskittyvä ruokavalio on tutkimuksen mukaan hyvästä DNA:lle.
Newserin mukaan tutkimusta varten seurattiin yli 20 vuoden ajan lähes 4 700 naista. Näistä naisista heillä, joiden ruokavalio oli lähimpänä Välimeren ruokavaliota, oli pidemmät telomeerit.
Lyhyemmät telomeerit ovat yhdistetty tutkimuksissa lyhyempään elinajanodotteeseen ja ikääntymiseen liittyviin kroonisiin tauteihin. Telomeerit ovat kromosomien päissä olevia suojaavia rakenteita ja niitä usein verrataan muovisuojiin, jotka ovat kengännauhojen päässä estämässä niitä purkautumasta.
Newserin mukaan kromosomit säilyttävät DNA-koodia ja telomeerit auttavat estämään geneettisen tiedon menettämistä, joten Välimeren ruokavalio vaikuttaa estävän DNA-koodia sekoittumasta ikääntyessä ja näin pitäen geneettisesti nuorempana.
Forbesille kirjoittava Larry Husten varoittelee kuitenkin Newserin mukaan, että tutkimukselle ei pitäisi antaa liikaa painoarvoa – vaikka Välimeren ruokavalio on yhdistetty aiemminkin muihin terveysvaikutuksiin.
Husten kirjoittaa, että vaikka tutkimus vaikuttaa mainiolta ja hyvin toteutetulta, on se kuitenkin havainnointitutkimus ja sillä on rajoitteensa. Onkin mahdollista, että ruokavaliota noudattaneiden osallistujien ja noudattamattomien osallistujien välillä oli geneettisiä eroavaisuuksia jo valmiiksi.
Lähde: Newser
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!